- Erkki Hautala -
Kuolajärvellä lohkokunnan rajainkäynti sai lainvoiman 28.9.1932, jonka jälkeen aloitettiin isojaot jakokunnissa. Oulun maanmittauskonttori määräsi maanmittausinsinööri Reino Ritvalan jakamaan Sallan jakokuntaa. Seuraavana jaettiin Lampela ja sen päätyttyä oli vuorossa Saija.
Noin 18.000 hehtaarin suuruinen Saijan jakokunta, pinta-alaltaan pitäjän suurin, oli Ritvalan monivuotisen urakan päätyö.
Asiakirjojen mukaan Ritvala lienee käynyt Saijalla ensimmäisen kerran heinäkuussa 1932, jolloin asiana on todennäköisesti ollut jakokunnan isojaon valmistelu. Ritvala viritteli jakoa lokakuussa tiedustelemalla Perä-Pohjolan metsänhoitolautakunnan metsähoitajalta Kaarlo Sipiltä Saijan lohkojaon rajoja.
Valmistelutöihin viittaa myös Ritvalan helsinkiläisille maisterille, tunnetulle suotutkijalle Erkki Kiviselle elokuussa kirjoittama kirje, jossa tiedusteltiin kuivatukseen sopivia soita.
Asiakirjojen valossa vuosi 1933 näyttää olleen Saijan suunnalla hiljainen. Seuraavana vuonna alkoi tapahtua. Heinäkuussa Ritvala kirjoitti Oulun läänin maaherralle pyytäen häntä nimeämään julkiset asiamiehet Saijan jakokunnan isojakoon koko vuodeksi.
Oulun maanmittauskonttori määräsi Saijan jaon toimitusnumeroksi Tn:o 28536. Jakokunnan esimiehenä toimi Arvid Erkkilä. Ritvalan apulaisina työskentelivät maanmittausauskultantti Bror Fernelius sekä vanhemmat maanmittausharjoittelijat Pauli Pulkkinen ja Einari Tönkyrä.
Ritvalan päiväkirjamerkintöjen mukaan työt Saijalla etenivät syksyllä täyttä vauhtia. "Jyvitystä tehtiin 10.9.1934 Ylitalo n:10 höyteillä". Ritvalan työpäivä alkoi aamukuudelta ja päättyi iltamyöhällä. Raskaiden maastotöiden jälkeen illalla tekijäänsä odottivat mittavat paperityöt. Saijan ja kirkonkylän väliä Ritvala huristeli Chervolet-merkisellä autollaan.
Ritvala apulaisineen liikkui jalkaisin ja veneellä eri puolilla laajaa jakokuntaa, muun muassa Pulkkaviidassa ja Karhuojalla.
Kuolajärven soita tutkinut maisteri Kivinen oli jo 1920-luvulla löytänyt useita kuivatukseen soveltuvia kohteita. Paikalliset asukkaat halusivat soita kuivatettavan maanviljelykäyttöön. Heidän toiveensa huomioonottanut Ritvala kävi tiivistä kirjeenvaihtoa Perä-Pohjolan maanviljelyspiirin maanviljelysinsinööri Väinö T.Heinosen kanssa. Heinonen oli jo aiemmin kuivattanut soita jakokunnan alueella.
10.10.1934 Ritvala kirjoitti Heinoselle aloittaneensa Kaita-aavan punnituksen. Kuolajoen hyötyaluetutkimukset ja sademäärät kiinnostivat myös Ritvalaa. Huhtikuun lopulla 1935 Ritvala kertoi punninneensa noin 450 hehtaaria suota, Kaita-aavalta, Lammasojanaavalta, Putaanniskanaavalta ja Särkiaapa II:sta pyytäen Heinosta aloittamaan kuivattamiseen tähtäävät tutkimustyöt.
Valtio antoi soiden kuivatuksiin avustuksia. Ritvala pyysi Heinosta Saijalle kertomaan saatavilla olevista avustusrahoista. Saijalla soiden kuivatukset koettiin tuiki tarpeellisiksi, sillä isojaossa eräät talot menettivät läheiset syysheinäniittynsä. "Sopiva ajankohta olisi 17.8.1935, koska talollisille sopii lauantaipäivä parhaiten heidän ollessa viikolla heinämatkoilla", kirjoitti Ritvala Heinoselle, joka lupasi tulla mainittuna päivänä kertomaan kuivatusavustuksien hakemismenettelystä.
Särkiaavan kuivatus kytkeytyy historiaan siten, että vuonna 1938 sieltä löytyi ojankaivuutöissä Suomen vanhin suksi.
Vuonna 1920 ylioppilaaksi kirjoittanut ja kuusi vuotta myöhemmin diplomi-insinööriksi valmistunut Reino Ritvala innostui Kuolajärvellä opiskelemaan englannin kieltä. Hän sai lisää kipinää kieliopintoihinsa Kuusamon pappilasta rouva Anni Airilalta, joka kehotti häntä lähettämään Lontoon yliopiston ilmoitustaululle lapun, jossa toivotaan opastusta englannin kieleen.
Kesällä 1935, Saijan isojaon aikoihin, saapui Viipurin asemalle nuori mies nimeltään Cyril Barker, jonka kanssa Ritvala ajoi läpi Suomen Kuolajärvelle. Isojakotöiden ohessa Ritvala Barkerin avustamana opiskeli englantia. Ritvala innostui asiasta niin perusteellisesti, että kirjoitti Saijan kokemuksiaan päiväkirjaansa englanniksi.
"Saija first snow on the field", kirjoitti Ritvala 19.10.1935 päiväkirjaansa. Edelleen hän kirjoitti, että "I lived in Lahtela. Very good to sleep. Not horse!".
Jakokunnan isojako eteni ripeää vauhtia. 10.4.1935 Ritvala kyseli jakokunnan esimieheltä voidaanko metsänluku aloittaa jo rajainkäynnin aikana. Kymmenen päivää myöhemmin Ritvala ilmoitti maanmittauskonttorille, että jakokunnan 88 tilasta on 81 joiden rajamäärä on yhteensä 371 kilometriä jo laskettu.
Ritvalan laatima Saijan ehdostusjako valmistui 13.5.1935. Kaksi päivää myöhemmin Einari Tönkyrä sai Ritvalalta kirjeen, jossa ilmoitettiin ehdotusjaon menneen läpi "vähäisin muutoksin".
Bror Fernelius aloitteli töitä, vaikka maa oli vielä lumen alla. "Tarkoitus on vedättää kivet sellaisille paikoille, joihin se on kesällä vaikeata. Pulkkinen tulee noin perästä, mutta palaan tänään pois tullakseni ehkä kuun vaihteessa takaisin", Ritvala kirjoitti Saija-Raatikassa päivätyssä kirjeessään.
Heinäkuun lopulla Ritvala pyysi jakokunnan esimiestä nimeämään kaksi uskottua miestä käynnissä olleeseen metsänlukuun. Metsissä tehtiin töitä ripeästi, sillä työt olivat edenneet loppusuoralle jo syyskuun puolivälissä. Fernelius kirjoitti Ritvalalle töiden kestävän korkeintaan 3-4 päivää tiedustellen samalla mitä hän sen jälkeen tekee.
"Saattakaa loppuun riitapaikkojen katselmus ja tehkää niittytileistä yhteenveto. Tulen Saijalle 6.10.1935 ja suoritan tarpeelliset paalutukset", Ritvala vastasi.
Sallan jakokunnan metsätilissä otettiin tarkasti huomioon kaikki kotitarvesääntöjen antamisen jälkeen annettujen puiden tilit. Saijalla tehtiin toisin. Oli sovittu, että "kaikki puut luetaan rakennuksista ja muiden kassasummien päälle vedämme viivan, koska puita alle 6 tuuman ei nytkään metsätileissä huomioida".
Jakokuntalaiset ja valtion edustajat oli jo toukokuun ehdotusjakokokouksessa sopineet, että rajalinjoilta kaatuvat puut myydään yhteismyynnillä, sillä puista saadaan tällä tavoin parempi hinta.
Saijan isojako läheni päätöstään. 18.11.1935 järjestettiin Matias Raatikan talossa kokous, jossa Ritvala esitteli lopullisen metsätilin ja suunnitelman tasinkopuiden leimauksesta, jonka hän ilmoitti aloittavansa välittömästi kokouksen jälkeen Ferneliuksen kanssa. Leimausurakkaa oli arviolta 40.000 runkoa.
Kuolajärven suurimman jakokunnan loppukokoukseen kokoonnuttiin 9.12.1935 Matias Raatikan pirttiin.
"Olen päättänyt Saijan jakokunnan isojaon 9 p:nä joulukuuta 35 antamalla siitä valitusosoituksen ja ovat toimitusmiehet mm.päättäneet, ettei valtiolla ole määrämittapuihin 6x22 sm enempiä oikeuksia...", kirjoitti Ritvala maanmittauskonttorille 18.12.1935.
9.12.1935 oli kaikin puolin merkittävä päivä jakokuntalaisille ja jaon tekijälle maanmittausinsinööri Reino Ritvalalle. Hänen viimeinen työpäivänsä alkoi aamuviideltä ja päättyi puolikymmeneltä illalla.
"Juhlimme olemassaoloamme Sallassa 1928-1935 pienellä rommilla. 7 vuotta! Very intresting time. My best thanks for all!", kirjotti Ritvala päiväkirjaansa.