Juho Heikinpoika (Janne) Nevala muutti nuorena miehenä Haapavedeltä Kuolajärvelle eli nykyiseen Sallaan. Kuva: Tapio Nevalan albumi.
1900-luku: kansalaissota, Muurmannin legioona, isojako ja sodan hävitys
Porokarjoja laidunnettiin talvella kaukana nykyisen Venäjän alueella. Esimerkiksi lähellä Hiipinätunturia oli lähes sata miestä paimentamassa 20 000 poron tokkaa. Koltat varastivat poroja. Siitä kertoo saijalainen tarina: Miulukselta katosi poroja. Miulus Ales ja Uula lähtivät katsomaan kauas Hirvasjärvelle koltan asumapaikalle, onko koltta vienyt ne. He löysivät tuttuja taljoja. Koltta myönsi ja antoi porot korvaukseksi. Kun saijalaiset lähtivät paluumatkalle, meni koltta ja ilmoitti santarmeille Miuluksen varastaneen porot. Santarmit vangitsivat Miuluksen ja veivät kauas Venäjälle tuomittavaksi.
Karjatalouden, pelto- ja niittyviljelyn merkitys vain kasvoi. 30-luvulla kasvatettiin vehnääkin. Kun pellon kasvu heikkeni käytettiin sitä heinällä.
Metsätalous alkoi vaikuttaa kylän elämään, kun yhteinen jakokunta möi metsää 20-luvulla ja Kuutsimännikössä oli savotta 30-luvulla. Veitsiluoto Oy aloitti savotat Maltiolla. Ison jaon, joka vihdoin toteutui, seurauksena yksityiset pääsivät myymään metsää. Näkölän palstan hakkuu oli ennen sotaa. Savotoille tuli metsätyömiehiä eli ”jätkiä” etelästä: Tiihonen, Ikäläinen, Hiltunen ja Moilanen. Nevalan Janne tuli Saijalle v. 1905, samoihin aikoihin tuli myös Paldán.
1900- luvun vaihteessa Saijalta lähti joitakin ihmisiä Amerikkaan. Venäjälle meni 1917 kansalaissodan aikana, Läskikapinan mukana ja 30-luvun pula-aikana monia kymmeniä kyläläisiä. Osa heistä palasi takaisin. Melkein kaikki Venäjälle jääneet tuhottiin 30-luvulla Stalinin vainoissa.
Tukkiliikkeen mukana levisi sosialismin siemen. Tukkityöläisten lakko oli 1906. Kuolajärven työväenyhdistyksen Saijan osastoa johti Viitasaarelta tullut Juho Tiihonen. Osasto alkoi rakentaa työväentaloa Kaunisharjulle, mutta kuvernööri kielsi sen tukkienajovaiheessa.
Kansalaissodan aikana punakaartiin Venäjän puolella 1917 osallistui joitakin saijalaisia. Hille ja Ilmari Särkelä kaatuivat Killislammen kämpän kahakassa. Valkoiset pääsivät yllättäen piirittämään punaisten etujoukon ja saartamaan kämpän. Saijalaisen kertomuksen mukaan miehet olivat muonan jaossa kämpän sisällä. Myös vartiomies meni sisälle. Valkoiset avasivat tulen läheiseltä harjulta, jonne olivat asettuneet väijyksiin. Miehet ryntäsivät ulos ja kaatuivat tulitukseen, osa ilmeisesti jo kämpän sisälle. Eeli Saariniemi pelastui kun luoti sattui takapuoleen ja hän suistui muiden mukana silmälleen lumeen ja tekeytyi kuolleeksi. Valkoiset kävivät varmistamassa, että kaikki ovat kuolleet. Ariel Kairala esitti, että vedetään kurkut poikki, mutta kiire painoi päälle kun uusi punaisten joukko lähestyi. Ariel joutui myöhemmin punaisten vangiksi ja maksoi hengellään verityön.
Knäsön asemalla, Santamäen hiekkakuoppiin ja tuhoon tuomittu entinen punakaartilaisjoukko, jolla ei ollut paluuta Suomeen, liittyi liitoutuneitten aseistamaan kanadalaisen eversti Burtonin johtamaan Muurmannin Legioonaan, Suomalainen Legioona - Finnish Legion (Työväen keskusmuseo). Siellä aikaa kului useita vuosia vartioidessa Muurmannin rataa. Legioona kuljetettiin maailmansodan loputtua Norjan meren kautta Skotlantiin Edinburghin satamaan. Sieltä heidät kuljetettiin Viroon, sen jälkeen Helsingin edustalle Villingin saareen, jossa heidät tutkivat Suomen viranomaiset. Englannin hallitus maksoi legioonalaisille palkan ja kyydin kotiin. Junalla Rovaniemelle ja siitä hevosella Sallaan.
Rovaniemellä virkakunta ilmoitti, että hevosia ei ole, on käveltävä. Heidän mielestään entiset punikit eivät tarvinneet hevoskyytiä. Legioonalaiset päättivät, etteivät he lähde kävelemään, vaan keräsivät matkarahat ja panivat kaksi miestä matkalle Burtonin luokse Helsinkiin. Burton tuli junalla Rovaniemelle ja huusi asemalla seisovalle miesjoukolle vaunun ovelta junan hidastaessa: ”Päivää pojat, huomenna on sata hevosta”, ja miehet saivat hevoskyydin.
Venäjän puolelta tulleen Jahvetti Moilasen johtaman Läskikapina, joka lähti liikkeelle Savukoskelta Saparosokan savotalta, vyöryi kylän läpi vuonna 1922. Joitakin kyläläisiä oli mukana kolonnassa. Osa karkasi kotiinsa kuormineen. Osa meni kapinalaisten mukana hevosmiehinä kuljettamaan tavaraa ja palasi rajalta takaisin. Lopuistakin suurin osa palasi pian takaisin ja muutama kyläläinen tuomittiin kapinaan osallistumisesta.
Maailmansodan jälkeen porokarja pieneni, kun laiduntaminen Venäjän puolella päätyi. Vitsauksena olivat pororosvot Venäjän puolelta. Saijalaiset löysivät Koltan aitaan tekemän reiän Tuntsalta, jonne kaikki eivät uskaltaneet mennä. Asettuivat väijyksiin kun koltta yritti viedä tokkaa, jota veti nainen. Miehistä yksi tähtäsi kiväärillä ja lausui: ”Kaunis olet, mutta kuolla sinun täytyy” ja laukaisi. Seurasi kipeitä vastalaukauksia ja molemmat osapuolet pakenivat. Paikalle myöhemmin palattuaan miehet näkivät, että yksi haavoittunut oli viety pois, mutta tokka oli jäänyt. 30-luvulla poromäärät kasvoivat, mutta suuri osa poroista hävisi sodan aikana taisteluissa.
Ennen sotia oli kylän keskus ja kauppa nykyisen uimarannan lähellä Myllyojan suussa. Siihen oli parhaat kulkuyhteydet, koska joki oli valtaväylä. Nevalaisen Pekalla ja myöhemmin Aukust Silforssilla, jonka jälkeen F. Kellokummulla oli kauppa nykyisen vaaraan kääntyvän tien kohdalla talvisotaan asti. Vieressä olevassa Senijalassa oli ”kuppila”, jossa myytiin kahvia, tupakkaa ja keitettyjä kananmunia. Osuusliike Sallan kauppa oli ojan toisella puolen uimarannan tienvarressa. Osuusliike siirtyi ennen sotaa maantien valmistuttua nykyiselle paikalle.
Näkölässä piti puutyöväen ammattiosasto ja myöhemmin maamiesseura, kun osaston toiminta 30-luvulla kiellettiin tanssia, iltamia ja hiihtokilpailujakin. Seuralla oli haitari, jota soittivat Ylitalon Väinö ja Tennilän Leevi, ja myöhemmin myös Ylitalon Johannes. Osuusliike piti osuusjuhlia aina jossakin pirtissä. Näytettiin mykkiä elokuvia. Pikkujouluissa pukki kävi ja piiriä pyörittiin.
Saijan koulu perustettiin 20-luvulla. Hyvin pitkään, aina 60-luvun lopulle, oli opettajana hyvin persoonallinen Salli Salonen, joka kertoi tulleensa Saijalle kävellen Kolsanharjua pitkin.