Kansantalo Kaupanrantaan
Taloa suunniteltiin aluksi parakin viereen, vastapäätä entistä Myllyojan suussa ollutta kauppaa.
Johannes Ylitalo:
Puuhamiehenä oli alussa Moilasen Aarne. Se kaivatti jo pilarimontut vaikka piirustuksia ei vielä ollut. "Ne montut olisi riittäneet isolle rakennukselle, ihmiset sano että se oli sitä Moilasta. Ne piti sitä vähän suuruudenhulluna hankkeena."
Maaperä oli savinen ja huono rakennuspaikka. Lisäksi tuli ilmi että tontti ei ollutkaan Osuusliikkeen omaisuutta jolta se oli suunniteltu ostettavaksi. Se oli palautunut Eino Ylitalon omistukseen , koska lainhuutoa ei oltu haettu. Vielä tiedettiin että paikka oli altis kevättulville: mm. 1934 jouduttiin menemään veneellä kauppaan ja panemaan vene ovenripaan kiinni.
Nähtiin että parempi paikka on Kaunisharjulla. Mutta arveltiin kuitenkin että se on vaikea saada ostetuksi, sillä maan omistaja Eevertti Kuitunen ei ollut kovin myötämielinen hankkeelle. Ylitalo Albin sai tontin kuitenkin ostettua, koska heillä oli Eevertin kanssa sisarukset vaimona.
Varojen keruu
Johannes Ylitalo:
"Pantiin hattu kiertämään ja otettiin kyläläisiltä rahaa lainaksi 1000, 2000 ja 3000 mk:n velkakirjoilla, jotka olivat kuitenkin käytännössä lahjoituksia. Niitä velekakirijoja ei ollut edes tarkoitettu maksettavaksi. Ne allekirjoitti sihteeri Vilma Tiihonen (myöhemmin Ikäläinen) ja rakennusrahaston pitäjänä oli Matti Väisänen."
Kaino Kivelä:
"Innostus rakentamiseen oli kova, yhteinen kokoontumispaikka oli tarpeellinen. Koko kylä oli hankkeen takana, vaikka osa ei ollut mukana järjestöissä."
Puutavaran hankinta
Tukkien hankinta aloitettiin 1950. Ne saatiin lahjoituksina kyläläisiltä. Myös järjestöihin kuulumattomat lahjoittivat puuta.
Puut sahattiin Tenniöjoen lossinrannassa ja myöhemmin rakennuspaikalla. Runko tehtiin jämerästä parrusta joka oli sahattu hyvälaatuisesta tukista.
Kaino Kivelä:
"Rakentamisen aikana puutavara loppui kesken ja jouduttiin uudestaan tukkimetsään. Tukit sahattiin Albin Ylitalon ja Väinö Törmäsen sirkkelillä. Talkoissa olivat koneenkäyttäjinä Vilho Sinkkilä ja Arvi Törmänen ja sahurina Johannes Ylitalo."
Johannes Ylitalo:
"Eräs episodi puun hankinnassa oli kun Kuutsivaarasta valtion maalta otettiin polttopuulapun turvin myös joitakin hyviä rakennushonkia ja jätettiin tullessa sahalle.
Tämän sai selville eräs hankkeen vastustaja. Hän sanoi metsänvartija Eino Vaaralalle, että jos et peri puista niin minä poltan sinut. Ja kun sitten Eino tuli paikalle oli sahaamatta kolme honkaa. Hän mittasi ne ja peri maksun.
Tämän jälkeen Eino ajoi hevosella omaan palstaan ja toi kuorman tukkia sahalle.
- Mitä niistä sahataan, kysyivät sahurit, koska arvelivat hänen sahauttavan puutavaraa itselleen.
- Sitä mitä te tarvitta, Eino vastasi. Ja näin tuli sahureille selväksi, mihin puut oli tarkoitettu. Näin se Eino korvasi ilmiannosta syntyneen vahingon."
Rakentaminen
Kaino Kivelä ja Johannes Ylitalo:
"Piirustuksia suunnittelivat tupakka-askin kanteen Martti Ylitalo, Kaarlo Karppinen ja Olavi Ylitalo. Karppinen piirsi piirustuksen puhtaaksi. Rakennusluvat piti siihen aikaan olla jo kunnossa.
Rakennusten perustukset tehtiin kevätkesästä 1951 ja heti perustusten valmistuttua alettiin runkotöihin.
Työn jouduttamiseksi otettiin runkotöihin kirvesmiehiä, joille maksettiin pientä palkkaa. Tämän lisäksi oli töissä talkoomiehiä.
Talkoita pidettiin joka pyhän aikana. Joka ei joutanut talkoisiin osti osuusliikkeltä kassin nauloja jonka työmiehet saivat hakea. Näin teki myös myymälänhoitaja Ville Mutanen Liisansa kanssa.
Runkovaiheen aikana oli talkoissa paljon miehiä. Kolsanharjun leikkaukselta kun katsoi heitä oli kuin muurahaisia. Metsän ympärillä oli silloin pientä taimikkoa.
Muurareina lienevät olleet Asseri Särkelä, Erkki Saariniemi ja Aarne Moilanen.
Ikkunat ja ovet saatiin Osuusliike Sallalta alle puolen käyvästä hinnasta. Huonon varastoinnin takia niissä oli vähän pintavikoja. Se ei kuitenkaan haitannut käyttöä."
Ruben Saija:
"Karppisen Kaarlon ja Ylitalon Olavin huolenaiheena olivat salin terästangot joilla estettiin rakennuksen leviäminen. Ne asennettiin ennen sisälevytyksiä. Pelättiin että jos talo leviää on sisälevytys ja koko rakennus pilassa."
Johannes Ylitalo:
"Tiihosen Osmo keräsi rahaa kyläläisiltä lattiaa varten viikonpäivät ja sai yhteensä yli 40000 mk. Osmo meni koululle ja sai kaikilta kolmelta opettajilta viisi - kuusisataa markkaa. Tätä lahjoitusta on pidettävä kohtalaisen suurena, koska opettajat eivät yleensä suhtautuneet kovin myönteisesti työväen hankkeisiin."
Kaino Kivelä:
"Sunnuntaiaamuna lähtivät miehet hakemaan kuorma-autolla ponttilautoja Kursun sahalta, se oli jo etukäteen tiedossa että siellä on tavaraa. Heti, kun kuorma tuli alettiin lyömään lautoja paikalleen ja illalla pidettiin talkootanssit, vaikka tavara ei ihan riittänyt ja lattia oli näyttämön puolelta vähän auki. Ylitalon Johanneksen piti lähteä hakemaan haitari kotoaan tanssien vuoksi."
Käyttökuntoon rakennus saatiin 1952, päällyslaudoitus valmistui kesällä 1953. Seuraavana vuonna päätettiin rakentaa rakennuksen eteen kuisti. Se päätettiin tehdä heti, jotta se saataisiin maalatuksi yhdessä muun ulkomaalauksen kanssa. Kuisti rakennettiin vasta 1997 kun taloa jo nimitettiin Saija-Pirtiksi. Ulkopuoli maalattiin juhannuksen alla –54, uusintamaalaus tehtiin 1995.
Esko Saariniemi:
"Ohhoh, ompa siitä tullut komia", sanoi Hautaniemen Onni kun kiersi talon ympäri haitariaski kädessään juuri ennen juhannusjuhlien alkua.
Sisustus tehtiin talkoilla vuonna 1956. Sisäpuolen maalaus tehtiin vuonna 1959. Maalaustöissä olivat Olli Saariniemi, Erkki Saariniemi, Pentti Törmänen ja Aila Ylitalo.
Olli Saariniemi:
"Palkkaa maksettiin 1000 markkaa päivältä joka oli poikosille ihan hyvä palkka", kertoo Matti Väisänen, joka otti muutenkin aktiivisesti kantaa päätettäviin asioihin, vaikutti värien valintaan voimakkaasti. Asiat käsiteltiin yleensä johtokunnan- tai edustajiston kokouksissa. Niissä päätettiin kuitenkin vain pääasiat, pienet käytännön asiat ratkottiin paikanpäällä. Päätökset lienevät olleet aina yksimielisiä, koska haluttiin korostaa kaikkien yhteistä asiaa.
Kaino Kivelä:
"Varat tuolien ostoon kerättiin haastekampanjalla, jokaisella oli tarkoitus ostaa oma tuoli. Tuoleja hankittiin 80 kappaletta.
Näyttämön takaseinän maalauksen teki pienviljelijäliiton kouluttaja jonka nimeä en muista. Hän oli pitämässä parin viikon kurssia. Maalaus esittää Aukeanseljänvaaraa ja Karhutunturia ja joki edessä on Tenniöjoki, se on näkymä Valorannan talon yläkerran ikkunasta. Esko Saariniemi ja Veikko Törmänen muistavat, että maalari oli Kaarlo Vallinharju.
Talkoomiesten kahvituksen suorittivat Saijan Demokraattiset Naiset. He keräsivät varoja ompelu- ja tupailloista, joita järjestettiin taloissa vuorotellen. Talonväki leipoi ja järjesti illan, tarjoilusta perittiin maksu ja varat käytettiin talkookahvien kustannuksiin. Kerättiin myös marjoja myyntiin varojen hankkimiseksi."
Vesikatolle asennettiin uusi huopa 1973. Varat saatiin bingotoiminnasta, jota pyöritti osuusliikkeen silloinen kaupanhoitaja Ante Erkkilä. Vuonna 1998 katolle asennettiin jälleen uusi huopa entisten päälle.
Toiminta
"Saija, se kulttuurin kehto", oli viisikymmentäluvun lentävä lause.
Myös järjestöjen ulkopuoliset ihmiset ottivat voimakkaasti osaa toimintaan. He osallistuivat ohjelmiin tai ottivat muuten osaa, tulivat ainakin iltamiin.
Kaino Kivelä:
"Juhannusjuhlat olivat monipäiväisiä. Järjestäminen oli kova urakka. Ensin tehtiin kotikalja juomaksi ja naiset hoitivat leipomisen. SKDL:n piirijärjestöstä tuli järjestäjä, Antero Hautaniemi valmistelemaan juhlia jo etukäteen. Ohjelmanumerojen esittäjiä oli Kemistä asti, esimerkiksi Ajan Laulu niminen kuoro, jonka johtajana oli Sandell -niminen mies.
Ohjelmaan kuului kulttuurikilpailu järjestöjen kesken. Siinä oli kuplettilauluja näytelmiä ja lausuntaa. Lisäksi oli urheilukilpailut vaaran kentällä sekä tukkilaiskisat. Autiokoskenniskasta laskettiin Kaupanrantaan. Aattoiltana oli kulttuurikilpailu ja juhannustanssit aamu neljään. Juhannuspäivänä oli urheilukilpailut ja tukkilaiskisat ja illalla kulttuurikilpailuja. Juhliin tuli laajalti väkeä aina Sallan ja Savukosken kirkonkyliä sekä Kemijärveä myöten ja juhlat olivat monipäiväisiä.
Osuusliike Salla piti osuuskauppajuhlia, joissa oli näytelmiä, musiikkia, juhlapuheita ja lopuksi tanssia.
Vappujuhlat alkoivat vappumarssilla, joka suuntautui vaaraan, Kotalan suuntaan tai Tenniön lossille. Joskus Kotalaiset marssivat vastaan ja yhtyivät Saijalaisten kanssa. Marssin jälkeen oli juhla ja illalla tanssit.
Äitienpäiväjuhlia pidettiin talolla ja koululla. Lisäksi oli kyläläisten omat iltamat omien ohjelmaryhmien voimin."
Veikko ja Taimi Törmänen
"Talvella harjoiteltiin Leinosen Elinan pirtissä, nuorilla oli lauluryhmä Soihtusiskot ja Valorannan (Ylitalo) Sisko veti tanhuryhmää."
Ennen television tuloa oli elokuvatoiminta vilkasta. Esimerkiksi elokuva "Tuntematon sotilas" pyöri talolla kolmesta neljään päivään. Lisäksi oli kiertueita mm. Tapio Rautavaaran kiertue.
Veikko Kuorikoski:
"Minä olen syntynyt Kälviällä. Yhdeksän vanhana säestin harmonilla ensimmäiset häät. Siitä lähtien oli soittoa lauantait ja pyhät. Sotaan asti olivat tanssit säännöllisiä
Olin kunnansoittokunnassa ja armeijan soittokunnassa välirauhan aikana. Viisitoistakesäisenä olin sekakuorossa, sitä ennen olin kirkkokuorossa.
Isä oli hääsoittaja. Vanhemmat veljet soittivat viulua ja nuoremmista toinen soitti kitaraa ja toinen harmonia. Myöhemmin minä soitin saksofonia.
Saijalle tultiin huhtikuulla -46, syksyllä oltiin tultu Kursuun. Ensin asuttiin Ylimäisen navetassa, joka oli jäänyt polttamatta. Navetta oli tasakerrassa. Väinö ja Maikki kävivät Kursusta jaloin rakentamassa. Meidän lisäksi mökissä asuivat Moilasen Eino ja Ville sekä Nevalan Matti.
Ensimmäiset tanssit olivat Sappalammen harjulla. Tanssittiin harjun päällä. Oli helluntain juhla. Lossin rannassa pidettiin juhannustanssit. Myllyojan parakilla pidettiin myöhemmin ohjelmallisia iltamia. Talossa oli näyttämö ja sali.
Minulla oli saksofoni ja klarinetti ja Kemppaisen Kallen kanssa soitettiin pikkujoulussa.
Sodan jälkeen piti mennä sinne missä oli vähänkin suojaa. 46- keväällä soitin Miuluksen väliaikaisessa rakennuksessa. Piti seisoa savupiipun reiässä kun rakennus oli niin matala.
Tanssit pidettiin, kun pari tuli niin alettiin. Ei ollut sen kummempia kuulutuksia.
Ostin matkaharmoonin eräältä opettajalta kun hän lähti etelään. Sillä sitten soitin tilaisuuksissa. Kuljetin harmonia kesällä maitokärryllä ja talvella kelkalla, jonka tein tarkoitukseen sopivaksi. Soitin harmonilla nykyisessäkin kylätalossa. Haitarin ostin Kemppaisen Kallelta Kursusta.
Opettaja, jolta sittemmin harmoonin ostin, lähti Tenniötä ja Naruskaa ylös ja veti veneen kannaksen yli Värriön latvaan. Vene kaatui Värriöjoella ja hän menetti kaikki vehkeensä ja eväänsä ja väsyi. Ikä Alpi, karhunkaataja ja metsämies, löysi hänet ja toi kotiinsa ja virvoitti.
Me soitimma Luttis Paavon kanssa vakituiseen Kotalassa ja Saijalla. Minä soitin klarinettia ja saksofonia ja Luttinen haitaria. Harmonilla säestin tanhuharjoituksissa ja esityksissä.
Maaliskuussa alkoi juhannusjuhlien harjoitukset. Niitä oli joka pyhä. Kylässä oli hyvällä mallilla myös sekakuoro. Käytiin kiertueella; Märkäjärvi, Salmivaara, Kursun työväen parakki, Morottaja, Aholanvaara, Hautajärvi ja Kelloselkä.
Juhannusjuhlilla oli soittajia laajemmalti; Olavi Kesälahti, Paavo Luttinen, Alpo Hautajärvi, Onni Hautaniemi, Kalle Kemppainen.
Sitten perustettiin oma yhtye Sallan Sointu. Minä soitin klarinettia ja saksofonia, Kumpumäen Matti kitaraa, Hautajärven Alpo hanuria ja Pakkalan Pertti klarinettia. Pakkala oli Saijan kylän opettaja. Rumpalin nimeä en muista.
Nimi muutettiin rumpalin toivomuksesta Mongey Pois nimiseksi. Hän kun oli maailmankatsomukseltaan eri linjoilla muitten kanssa halusi hienomman nimen. Ei se meidän mielestä ollut niin tarpeen vaihtaa. Ihmiset ei oikein nimeä ymmärtäneet, ne sanoi siitä että "menkää pois."
51- juhanussa soitin Kemppaisen Kallen kanssa iltayön kahteentoista. Kalle pyysi että lähdetään lavalle soittamaan. Sanoin Kallelle että minun pitää käydä kotona katsomassa montako henkeä siellä on. Jouduin kätilöksi sillä Leena syntyi juhannusyönä.
Kerran tuli muuan kananmunan ostaja kioskille. Kioski oli kansantalon pihalla ja piha ihmisiä täynnä. Hän otti munat ja lähti juoksemaan maksamatta. Sulasalmen Olga, joka oli myyjänä, juoksi perässä ja huusi kovalla äänellä: "Maksa mies munat, Maksa mies munat".
Salli Yrjänheikki:
"Olin ohjelmavastaavana vuonna 1952, talo oli silloin jo valmis. Oli kevätaika, vappujuhlat olivat jo lähellä eikä ollut mitään mistä aloittaa. Sielä kokouksessa päättivät että minun se pitää alakaa. Sitten löytyi Tiihosen vintiltä papereita joissa oli näytelmä -Tuli joka ei koskaan sammu.
Minä lauloin myös lauluesityksen jonka Törmäsen Sauli oli leikannut lehdestä savottareissulla ja säilytti pussihousun taskussa sitä varten että minä sen esitän. Sävelen lauluun sain jostakin vanhasta tutusta sävelestä jonka osasin.
Harjoittelin laulua yksin niin ettei kukaan siitä tiennyt. Isä (Aarne Moilanen) pelkäsi esitystä niin että aikoi lähteä pois juhlapaikalta, mutta ei kuitenkaan lähtenyt. Sain hyvät kiitokset esityksestä.
Juhlapuheen tilaisuudessa piti Kauko Kilpelä ja hän aloitti sanoilla; - Kun aika laulaa lauluaan. Nämä sanat jäivät erityisesti mieleen koska ne liittyivät illan ohjelmaan.
Ohjelmavastaavana olin vain sen kerran mutta näytelmissä olin ollut ainakin vuodesta 1947 asti. Esityksiä pidettiin aiemmin Johannes Paldanin karjaladossa, Ikäläisen väliaikaisessa rakennuksessa joka oli myöhemmin navettana ja Myllyojan parakilla.
Kun sitten tulin erään kerran kenraaliharjoituksista, jotka kestivät koko päivän, oli äiti pihaa haravoimassa ja sanoi: - Kaikkia sitä on kun minun pitää hoitaa vielä tuo lapsi.
Ja niin ne ohjelmat jäivät kun äiti ei enää jaksanut hoitaa lapsia.
Eevi (nuorempi sisko) oli pioneeriohjaajana ja piti lausunta ja lauluesityksiä, parahimmillaan hänen aika meni kokonaan harjoituksiin ja hän kävi ohjaajakurssin. Palkinnokseen Eevi sai Romanian matkan, muuta palkkaa ei ollut.
Eevi esitti myös kotona lausuntaesityksiä, jos kävi vieraita. Albertin Maria (oli naapurin vanha emäntä) oli kuullut Eevin esityksistä ja lähti sitä varten kylään, vaikka pääsi vain vaivoin potkukelkan avulla liikkeelle ja kaatui puolivälissä tullessaan haavikossa ja tuotiin kelkalla perille.
Ja se Maria itki kun näki Eevin voimakkaan esityksen. Esitykset olivat siihen aikaan hyvin sodanvastaisia."
Olli Saariniemi
"Rahaa ei ollut, mutta elokuvat kiinnostivat poikosia. Yritettiin livahtaa heilurioven raosta saliin jos elokuvannäyttäjän silmä vältti. Toinen reitti oli mennä ravintolan eteisestä keskeneräisen näyttämön alle ja sieltä kontaten saliin."
Kesällä kansantalon pihalla pelattiin lentopalloa. Väkeä kertyi heinätöitten jäkeen, polttiaiset parveilivat, mutta pelattiin myöhään iltaan. Saattoipa porukka pistäytyä pelin jälkeen uimaan Kaupanrantaan.
Jos muutama nuori mies kohtasi iltasella, alkoivat he pelata tikuntyveä tai seinäventtiä kolikoilla. Kihoja kertyi ja peli kiihtyi. Jos saatiin joukkueet kokoon oteltiin lentopallo-ottelu.
Kuusikymmentäluvulla, television tultua, alkoi toiminta hiipua. Osuuskauppajuhlia ja iltamia kuitenkin yritettiin pitää. Moni saijalainen muutti Ruotsiin ja Pulkkaviitaan siirtyi asumaan monta perhettä, esimerkiksi Veikko Kuorikoski, joka soitti haitaria, saksofonia ja klarinettia. Pois lähti ohjaajia ja muita aktiivisia ihmisiä.
Toisaalta nähtiin, että kansantaloja on liian tiheässä ja toimintaa haluttiin keskittää kirkonkylään.
Asunto
Yläkerran asunto oli käytössä ainakin viisikymmentäluvun lopulta vajaa kymmenen vuotta. Asukkaina olivat mm: Mauno ja Aila Ylitalo, Aarno ja Eila Vierelä, Erkki ja Asta Määttä sekä Kalevi ja Vilma Laine. Asukas toimi samalla vahtimestarina.
Tyhjilleen jäänyt talo joutui ilkivallan kohteeksi. Lasia rikottiin parisataa ruutua. Yläkerran asunto on myös rikottu. Mitään rakenteellista vikaa eivät pahantekijät saaneet kuitenkaan aikaan.