Teksti: Erkki Yrjänheikki

Alueen muinaisesta asutuksesta kertoo Särkiaavalta 1938 löytynyt suksi, joka on suunnilleen 5200 vuotta vanha, toistaiseksi vanhin missään ajoitettu suksi. Kuolajärven Lapin asukkaat olivat osittain Venäjän puolella vaeltavia metsälappalaisia ja asutus keskittyi jokien ja järvien rannoille. Elämänmuotoon vaikuttivat toistuvat vuodenaikojen vaihtelut, vuotuiskierto, jonka historiallinen tausta ulottuu lappalaisasutuksen varhaisimpiin vaiheisiin.

Kylän kantaisä Tuomas Saija tuli 1600-luvulla Tenniöjärveltä Korian kylästä perheineen Saijalle. Suku jakautui Tuomaksen pojanpojan Gabrielin jälkeen kolmeen haaraan: Johan (1717-1780) Saariniemi l. Ylitalo taloon nro 6. Nuorempi veli Hannu (1724-1782), Saariniemeen nro 5, nuorin Gabriel (1727-1791), Kotalaan nro:4.

Vuotuiskierto elämänmuotona päättyi 1700-luvun vaihteessa. Asukkaat maksoivat veroja sekä itään, että länteen ja tunsivat jopa hyötyvänsä siitä. Alkoi peltoviljely ja karjanhoito ja tehtiin knihtikontrahti eli ruotusopimus, jonka mukaan talonpojat huolehtivat maanpuolustuksesta Venäjää vastaan ja vastineeksi kruunu vapautti pitäjät maiden mittaamisesta, verollepanosta ja isojaosta. Kylässä oli 1700-luvun lopussa kolme taloa: Koria, Jussi ja Lahtela.

Kyläläiset, alkuperäiset lappalaiset, häätivät käräjillä uudisasukkaan Sigfrid Erkinpoika Halosen l. Salla (1703-1788) pois, koska pelkäsivät hänen kalakeinoilla ollessa karkottavan majavat asumapaikoistaan. Liika pyynti hävitti kuitenkin majavat 1800-luvun puolivälissä.

Peuran pyynti päättyi 1800-luvulla. Oli nälkäaika vuosisadan alussa ja vuosisadan loppupuolella. Kylä suomalaistui, laajeni 18 talolla ja vaurastui ja lapin kieli hävisi. Kuntakokous perusti 1884 Poronhoitoyhdistyksen ja Saija liitettiin Sallan Pohjoiseen paliskuntaan. Asukkaat saivat huomattavia rahatuloja Norjan, Venäjän ja Tornion markkinoilta karjan tuotteista: voi, liha, tali ja sarvet, metsälinnuista ja turkiksista. Ihmisiä lähti Amerikkaan vuosien 1871–1911 välillä.

Metsien hakkuut alkoivat 1900-luvulla ja sen mukana tuli työväenaate. Kylä laajeni vuoteen 1939 mennessä 40 talolla, yhteensä noin 60 taloon.

Suomen sisällissodassa ei Saijalla käyty taisteluita, mutta saijalaisia osallistui taisteluihin muualla. Muurmannin Legioonassa saijalaisia oli ensimmäisen maailmansodan päättymiseen saakka. Jahvetti Moilasen johtaman Läskikapinan hevoskaravaanit marssivat kylän läpi 4.2.1922.

Kunnan nimi muutettiin 1936 Sallaksi. Lapset kävivät kiertokoulua ja kyläkoulu perustettiin 1927. Kylän elämään ratkaisevasti vaikuttanut Isojako päättyi 1935. Osa kyläläisistä muutti 30-luvulla Venäjälle. Heidät tuhottiin suurelta osin Stalinin puhdistuksissa. Kylän keskus kauppoineen ja ”kuppila” oli Myllyojan suussa.

Talvisodassa venäläiset joukot ohittivat kylän 10-12. joulukuuta 1939. Pelkosenniemeltä ne pakenivat 18-19. joulukuuta käytyjen taistelujen jälkeen pakokauhun vallassa ohi kylän Raatikkaan. Suomalaiset saapuivat Saijalle 23. joulukuuta ja asettuivat puolustukseen Saijan maastoon. Uusilla joukoilla vahvistettujen venäläisten toiminta oli vilkasta ja tappioita kärsivät myös suomalaiset.

Kyläläiset vietiin evakkoon Ylitorniolle. Sieltä heidät siirrettiin huhtikuussa Sodankylään ja sitten osa tuli oma‑aloitteisesti Pelkosenniemelle.

Välirauhan aikana rakennettiin tankkiesteitä, juoksuhautoja ja korsuja.

Kesäkuussa 1941 saapui saksalaisia joukkoja. Osa kyläläisistä palasi, kun saksalaiset olivat vallanneet kirkonkylän ja kylä osittain jälleenrakennettiin.

Saijalaiset lähtivät evakkomatkalle kesällä 1944 saksalaisten sotilaitten jaloista ensin Kemijärvelle ja sitten Kälviälle. Karja kuljetettiin taluttamalla Sallan vanhalle kirkonkylälle rautatieasemalle. Suomi irrottautui sodasta ja aselepo Neuvostoliiton kanssa astui voimaan 4. syyskuuta 1944.

Saksalaiset tuhosivat perääntyessään totaalisesti asutuksen puhelinpylväitä, siltoja ja rumpuja myöten ja miinoittivat tiet.

Saijan asutuksesta jäi jäljelle Ylimäisen 20-luvulla rakennettu savusauna, joka yhä on käyttökunnossa ja kaksi keskeneräistä hirsikehää. Myös Lahtelan navetan tiiliseinät, joiden sisälle uusi navetta rakennettiin, jäivät pystyyn. Vanha rakennettu ympäristö tuhoutui siten kokonaan, vain kylätiet ja peltoaukeat jäivät entiselleen.

Sodan jälkeen alkoi ripeä jälleenrakennus ja uusien peltojen raivaus. Suuret hakkuut alkoivat Kuutsimännikössä, ja jatkuivat Pulkkaviidassa, Rovanopassa ja Kerekkaojan suussa, Laukku‑, Aukeanselän‑, Rita- ja Petäjävaaroissa, Tarpomoivassa sekä Latvavaarassa ja laajenivat Savukosken puolelle.

Melkein puolet kunnan alueesta jäi Venäjän puolelle. Sinne jäi noin 15 000 poron laidunmaat. Uusi esteaita oli rakennettava. Harkittiin Pohjoispalkisen liittämistä Kemi-Sompioon. Peltipailakat tulivat 60-luvulla ja vetohärjät väistyivät. Luovuttiin hihnavasotuksesta.

Hakkuut ja uudismuokkaukset sekä Tuntsan palo kavensivat porojen laidunmaita. Vasojen teurastusta lisättiin.

Oli kolme kauppaa, Osuusliike Sallan ja Koilliskuntain osuuskaupan ja K-kauppa sekä Baari kymmenkunta vuotta, posti. Rakennettiin 50-luvulla kansantalo, josta tuli 90-luvulla Saija-Pirtti.

Pellot paketoitiin 60-luvulla ja tuli Ruotsiin muutto. Laaja sukupolven vaihdos oli 80-luvulla. Nyt näillä tiloilla rakennukset ja koneet ja navetoiden kalustus ovat tehokkaita. Vaikka tilojen määrä putosi, tuotantomäärät kasvoivat. Metsätyöt vähenivät, kun koneet tulivat, ensin moottorisaha, sitten traktori ja lopulta tehokas monitoimikone. Kunta lakkautti kyläkoulun vuonna 2000. Kallioisen Helvi jäi ainoaksi kauppiaaksi.