Ennen talo näytti tältä. Se oli aika pahasti rapistunut, mutta kuitenkin tultiin siihen tulokseen, että se pystytään korjaamaan.
Sodan jälkeen ensimmäiset tanssit pidettiin Näkölässä jäkäläkankaalla, Poikkilan (Saariniemen) Reino soitti rammarilla. Ensimmäiset vappujuhlat pidettiin metsähallituksen parakilla lossinrannassa. Miuluksen väliaikaisessa rakennuksessa oli tanssit. Pitkä mies, Kuorikosken Veikko seisoi ja soitti keskeneräisen savupiipun aukon kohdalla, pää näkyi ulkopuolelta. Ei ollut kuulutuksia, tanssit pidettiin, missä vähänkin oli suojaa, karjaladoissa ja muissa väliaikaisissa rakennuksissa. Kun pari tuli niin alettiin. Helluntaita vietettiin Kukkuran laella ja Sappalammen rannassa. Mukana oli haitari ja iso kahvipannu. Käytiin jalan Kotalassa tansseissa tai päinvastoin.
Kursusta ostettiin jälleenrakennustyöntekijöitten parakki vuonna 1948, joka siirrettiin Osuusliikkeen rakennuksen paikalle Myllyojan suuhun. Siinä oli näyttämö ja sali. Uutta taloa suunniteltiin aluksi parakin viereen kylätien toiselle puolelle. Puuhamiehenä oli Aarne Moilanen, joka kaivatti pilarimontut vaikka piirustuksia ei vielä ollut. Paikka oli savinen ja altis kevättulville. Vuonna 1934 mentiin veneellä kauppaan ja pantiin vene ovenripaan kiinni. Tuli ilmi, ettei tontti ollut Osuusliikkeen, vaan Ylitalon Einon, koska lainhuutoa ei oltu haettu.
Taloyhdistyksen perustava kokous pidettiin Väinö Ylitalon talossa 26 maaliskuuta 1951 ja rekisteröitiin 1952 Saijan kansantaloyhdistys ry -nimellä. Vilkas järjestötoiminta vaati kokoontumispaikan. Eevert Kuitunen möi tontin Kaunisharjulta, jonne Tiihosen Jussi taloa 45 vuotta aikaisemmin haaveili, vaikka ei ollut myötämielinen hankkeelle. Puhemiehenä oli Albin Ylitalo, hänellä ja Eevertillä sisarukset vaimoina. Kyläläiset antoivat lainaa 1000, 2000 ja 3000 mk:n velkakirjoilla, joita ei kylläkään tarkoitettu maksettavaksi. Kaikki olivat hankkeen takana, myös järjestöihin kuulumattomat.
Tukit lahjoitettiin ja sahattiin talkoilla Tenniöjoen lossinrannassa ja osittain rakennuspaikalla Albin Ylitalon ja Väinö Törmäsen sirkkelillä. Koneenkäyttäjinä olivat Vilho Sinkkilä ja Arvi Törmänen, sahurina Johannes Ylitalo. Kuutsivaarasta valtionmaalta toivat kyläläiset polttopuulapulla myös hyviä honkia jotka jätettiin tullessa sahalle. Vastustajien taholta vaadittiin Vaaralan Einoa, metsänvartijaa, perimään puista. Niinpä Eino meni sahalle, mittasi sahaamatta olleet kolme honkaa ja peri maksun. Valjasti hevosen, ajoi palstaansa ja toi kuorman tukkia sahalle. Miehet kysyivät: ”Mitä niistä sahataan”, koska arvelivat hänen sahauttavan lautaa itselleen. ”Sitä mitä te tarvitta”, Eino vastasi.
Hän toikin puut tilalle korvauksena mitatuista hongista. Piirustuksia suunnittelivat tupakka-askin kanteen Ylitalon Martti, Karppisen Kaarlo ja Ylitalon Olavi.
Kaarlo piirsi ne puhtaaksi ja yhdistys haki rakennusluvan. Perustukset tehtiin kevätkesästä 1951 ja heti niitten jälkeen tehtiin runko jämeristä parruista.
Työn jouduttamiseksi otettiin kirvesmiehiä, joille maksettiin pientä palkkaa. Talkoita oli joka pyhä. Joka ei joutanut, osti osuusliikkeeltä kassin nauloja työmaalle. Näin teki myös myymälänhoitaja Ville Mutanen Liisansa kanssa. Runkovaiheessa väkeä oli kuin muurahaisia. Työn ripeä edistyminen oli yllätys myös hankkeen alkuunpanijoille. Puutavara loppui ja jouduttiin uudestaan tukkimetsään. Asseri Särkelä, Erkki Saariniemi ja Aarne Moilanen olivat muurareina. Ikkunat ja ovet, joissa oli vähäisiä pintavikoja, saatiin Osuusliikkeeltä alle puolen hinnan. Saliin laitettiin terästangot ennen sisälevytyksiä. Karppisen Kaarlo ja Ylitalon Olavi pelkäsivät talon leviämistä, jolloin rakennus olisi ollut pilassa. Tiihosen Osmo keräsi rahaa lattiaa varten viikonpäivät ja sai yhteensä yli 40000 mk. Sai kolmelta opettajilta 500 - 600 mk, jota kyläläiset pitivät suurena summana, sillä opettajat eivät olleet kovin myönteisiä työväen hankkeille. Sunnuntaiaamuna lähti kuorma-auto hakemaan lautoja Kursun sahalta. Kun kuorma tuli, alettiin heti lyömään niitä paikalleen. Illalla pidettiin talkootanssit, vaikka lattia jäi näyttämön puolelta auki. Ylitalon Johannes haki haitarin ja alkoi soittaa. Käyttökuntoon rakennus tuli 1952, päällyslaudoitus valmistui kesällä 1953. Ulkopuoli maalattiin juhannuksen alla 1954. Sisustus tehtiin vuonna 1956. Sisäpuoli maalattiin 1959, maalaareina Olli Saariniemi, Erkki Saariniemi, Pentti Törmänen ja Aila Ylitalo. Palkkaa he saivat 1000 markkaa päivältä, joka oli ”poikosille” hyvä palkka.
Päätökset tehtiin yksimielisesti. Pääasiat käsiteltiin johtokunnan- tai edustajiston kokouksissa. Pienet käytännön asiat ratkottiin paikanpäällä. Matti Väisänen toimi rahastonhoitajana ja vaikutti voimakkaasti päätöksiin. Talkoomiesten kahvituksen hoitivat Demokraattiset Naiset. He keräsivät varoja ompelu- ja tupailloista, joita järjestettiin taloissa. Talonväki leipoi ja järjesti illan ja peri tarjoilusta maksun. Naiset keräsivät talkoilla myös marjoja myyntiin. Tuolit hankittiin haastekampanjalla. Jokainen osti oma tuolin, 80 kappaletta. Näyttämön takaseinän maalauksen teki pienviljelijäliiton kouluttaja Kaarlo Vallinharju pitäessään parin viikon kurssia. Se on näkymä Valorannan yläkerran ikkunasta: Aukeanseljänvaara, Karhutunturi ja Tenniöjoki.
”Saija – se kulttuurin kehto”, oli lentävä lause. Juhannusjuhlat olivat monipäiväisiä ja järjestäminen oli kova urakka. Tehtiin kotikalja juomaksi ja naiset leipoivat. SKDL:n piirijärjestöstä tuli Antero Hautaniemi valmistelemaan juhlia. Ohjelman esittäjiä oli aina Kemistä asti. Esimerkiksi Ajan Laulu niminen kuoro, johtajana Sandell-niminen mies. Myös järjestöjen ulkopuoliset osallistuivat ohjelmiin tai ottivat muuten osaa, tulivat ainakin iltamiin. Aattoiltana oli kulttuurikilpailu, kuplettilauluja, näytelmiä, lausuntaa ja tanssit aamu neljään. Juhannuspäivänä urheilukilpailut Sarivaaran kentällä ja tukkilaiskisat. Autiokosken niskasta laskettiin Kaupanrantaan ja illalla jatkettiin kulttuurikilpailuja. Juhliin tuli laajalti väkeä Sallan ja Savukosken kirkonkyliä sekä Kemijärveä myöten.
Salli Yrjänheikki oli näytelmissä vuodesta 1947 ja valittiin kokouksessa ohjelmavastaavaksi vuonna 1952. Oli kevätaika, vappujuhlat olivat jo lähellä eikä ollut mitään mistä aloittaa. Tiihosen vintiltä löytyi papereita joissa oli näytelmä: ”Tuli joka ei koskaan sammu”. Salli lauloi myös laulun jonka Törmäsen Sauli oli leikannut lehdestä savottareissulla ja säilytti paperin pussihousun taskussa Sallia varten. Salli sovitti sanat tuttuun säveleen.
”Kun tulin kenraaliharjoituksista, jotka kestivät koko päivän, oli äiti pihaa haravoimassa ja sanoi: ”Kaikkia sitä on kun minun pitää hoitaa vielä tuo lapsi”. Siihen ne ohjelmat jäivät. Eevi (nuorempi sisko) oli pioneeriohjaajana ja piti lausunta- ja lauluesityksiä, parahimmillaan hänen aika meni kokonaan harjoituksiin. Hän kävi myös ohjaajakurssin. Palkinnokseen Eevi sai Romanian matkan, muuta palkkaa ei ollut”, Salli kertoo.
Pidettiin osuuskauppajuhlia, joissa oli näytelmiä, musiikkia, juhlapuheita ja lopuksi tanssia. Vappujuhlilla marssittiin Sarivaaraan, Kotalan suuntaan tai Tenniön lossille. Joskus kotalaiset marssivat vastaan ja yhtyivät saijalaisten kanssa. Marssin jälkeen oli juhla ja illalla tanssit. Äitienpäiväjuhlia pidettiin talolla ja koululla. Lisäksi oli kyläläisten omat iltamat omien ohjelmaryhmien voimin. Nuorilla oli lauluryhmä Soihtusiskot ja Valorannan Sisko veti tanhuryhmää. Talvella harjoiteltiin Leinosen Elinan pirtissä. Oli mm. Tapio Rautavaaran kiertue. Elokuva "Tuntematon sotilas" pyöri talolla useita päiviä.
Kuorikosken Veikolla oli saksofoni ja klarinetti. Hän soitti pikkujoulussa kursulaisen Kemppaisen Kallen kanssa. Kalle myi Veikolle haitarin. Lisäksi hän osti matkaharmoonin opettajalta, joka lähti etelään. Kuljetti sitä kesällä maitokärryllä ja talvella kelkalla.. Soitti Luttis-Paavon kanssa vakituiseen Kotalassa ja Saijalla. Hän soitti klarinettia ja saksofonia ja Luttinen haitaria ja säesti harmonilla tanhuesityksissä. Maaliskuussa alkoivat juhannusjuhlien harjoitukset pyhinä. Veikko veti sekakuoroa, joka oli hyvällä mallilla. Se kävi kiertueella: Märkäjärvi, Salmivaara, Kursu, Morottaja, Aholanvaara, Hautajärvi ja Kelloselkä. Juhannusjuhlilla soittivat myös Olavi Kesälahti, Paavo Luttinen, Alpo Hautajärvi, Onni Hautaniemi, Kalle Kemppainen. Perustettiin yhtye ”Sallan Sointu”. Veikko soitti klarinettia ja saksofonia, Kumpumäen Matti kitaraa, Hautajärven Alpo hanuria ja Pakkalan Pertti, joka oli kylän opettaja, klarinettia. Nimi muutettiin rumpalin toivomuksesta ”Mongey Pois”-nimiseksi. Hän oli maailmankatsomukseltaan eri linjoilla ja halusi siksi hienomman nimen.
Ei se muiden mielestä ollut niin tarpeen vaihtaa, eikä ihmiset nimeä ymmärtäneet. ”Menkää pois”, ne sanoi.
Vuoden 51- juhannuksena soitti Veikko Kemppaisen Kallen kanssa iltayön kahteentoista ja Kalle pyysi: ”Lähdetään lavalle soittamaan” ja tarkoitti talon vieressä ollutta tanssilavaa.
”Minun pitää käydä kotona katsomassa montako henkeä siellä on”, vastasi Veikko. Vaimo oli viimeisillään. Veikko joutui kätilöksi, Leena tyttö syntyi juhannusyönä. Kerran tuli mies kioskille kansantalon pihalla, joka oli täynnä ihmisiä. Hän osti munia, mutta ei maksanut vaan lähti juoksemaan. Myyjä, Sulasalmen Olga, juoksi perässä ja huusi kovalla äänellä: ”Maksa mies munat, maksa mies munat…”.
Poikasilla ei ollut rahaa, mutta elokuvat kiinnostivat. He yrittivät livahtaa heilurioven raosta jos silmä vältti. Toinen reitti oli ravintolan eteisestä keskeneräisen näyttämön alle ja sieltä kontaten pimennettyyn saliin. Kesällä kansantalon pihalla pelattiin lentopalloa. Väkeä kertyi heinätöitten jälkeen, polttiaiset parveilivat, mutta pelattiin myöhään iltaan. Saattoipa porukka pistäytyä pelin jälkeen uimaan Kaupanrantaan. Jos muutama nuori mies kohtasi iltasella, alkoivat he pelata tikuntyveä tai seinäventtiä kolikoilla. Kihoja kertyi, jos saatiin joukkueet kokoon oteltiin lentopallo-ottelu.
Vilkas ohjelmatoiminta jatkui 60-luvun puoliväliin. 70- luvun alussa osuusliikkeen kaupanhoitaja Ante Erkkilä pyöritti bingoa, jonka tuloilla vesikatto -73 uusittiin. Rakennus pelastui varmalta tuholta.
Kaksi vuosikymmentä talo seisoi hylättynä, ikkunat rikkinäisinä ja huoneet sotkuisina. Syksyllä 1994 Pentti Ylitalo selvitti kylätoimikunnan toimesta talon toiminnan käynnistämistä kunnostamista ja sääntöjen muuttamista. Kylätoimikunnan valitsema työryhmä ajoi muutokset läpi ja talon historiassa alkoi uusi aikakausi. Vanhaan edustajistoon kuulunut Kaino Kivelä sanoi käsityksensä olevan, että aika on muuttunut ja nämä uudelta pohjalta tehdyt säännöt vastaavat varmasti paremmin tätä aikaa ja oli parempi että talo tuli kyläläisten käyttöön. Se oli hänen viimeinen tahtonsa, koska hän kuoli pian.
Uusi toiminnan kausi virisi 1995. Nimi muutettiin 1996 Saijan kylätaloyhdistys ry:ksi ja säännöt uusittiin. Kyläläiset tulivat suoraan jäseniksi ilman muita siteitä – ei menty ”vanhan kaavan mukaan”. Alkuperäinen päämäärä: ”olla yhdistävänä tekijänä kyläläisten välillä”, jätettiin jäljelle. Nousi uusi aate: kylätoiminta-aate ja yhteishenki. 1998 nimi muutettiin Saijan kyläyhdistys ry:ksi.
Kattohuovan uusiminen 1974 on ratkaissut rakennuksen kohtalon, vaikka merkittäviä vahinkoja oli jo tapahtunut. Määrätietoisella museoviraston ohjeisiin perustuvalla entisöinti- ja korjausohjelmalla talo saatiin muutamassa vuodessa hyvin lähelle alkuperäistä asua, mutta kuitenkin parantaen monia talon ominaisuuksia. Käsiteltiin kaikki pinnat alkuperäisillä käsittelytavoilla, uusittiin kokonaan sähköistys, parannettiin akustiikkaa ja näyttämön valaistusta Tom Wentzelin ohjeitten mukaan. Vuonna 1999 hankittiin lisää tonttimaata helsinkiläiseltä Kari Raskilta, joka omistaa ympärillä olevan tilan.
Saijanpäivän juhlat pidettiin jo pitkälle kunnostetussa talossa 1995. Teatteriesitys talolla pidettiin 19. maaliskuuta 1996, Olga ja Juha Saariniemi tanssivat häätanssin huhtikuun 13:pnä 1996.
Kylätalolla on pidetty tanssikursseja. Lokakuun alussa järjestetään vuosittain perinteiset Saijan-päiväjuhlat. Riikos-Filmi Oy ja kiertävät elokuvan näyttäjät ovat käyneet näyttämässä elokuvia.
Maaliskuussa 1997 oli talolla Rovaniemen kaupunginteatterin näytelmä "Albatrossi ja Heiskanen". Harrastaja näyttelijäryhmä Räväsojan känsäkourat Meltauksesta esittivät syksyllä 1999 hienon laulunäytelmän Ounasjoki rakastettuni.
Keväällä 1997 järjestettiin uusi tapahtuma: Saijazz! Aahon ja vierailevien solistien myötä Saijazzeista on tullut uusi saijalainen kulttuuritapahtuma. Esiintymässä on ollut nimekkäitä soittajia, Aahon lisäksi mm. altto- ja sopraanosaksofonisti Jukka Perko, hanuristi Ari Hakulinen, Bumtsi Bumista tuttu rumpali Jartsa Karvonen ja laulusolisti Marle Mikkola. Jukka Perko & Hurmio–orkesteri esiintyi vuonna 2001 jolloin tapahtuma järjestettiin viidennen kerran. Jatkoa on luvassa. Talolla on lisäksi pidetty lukuisa määrä muita tilaisuuksia.
Tarkempia tietoja voi kysellä Erkki Yrjänheikiltä.