Sodan hävitys ja jälleenrakennus, 1950-1960 -lukujen nousu ja hidas hiipuminen

Sodassa Saijan kylä hävitettiin kahteen kertaan. Ensin Talvisodassa ja sitten Lapin sodassa saksalaiset tuhosivat rakennukset tarkkaan, jäljelle jäi vain Ylimäisen savusauna, tasakertaan välirauhan aikana jäänyt navetta ja Lahtelan navetan tiiliseinät.

Välirauhan aikana saksalaiset kokosivat kylän asukkaat Tenniön sillalle, jonka päissä olivat konekiväärit asemissa. Siinä ihmiset pahinta peläten neuvottomina odottivat kunnes yhdysupseerina ollut Tauno V. Mäki sai tiedon asiasta ja tuli paikalle selvittämään tilannetta. Jälkeenpäin hän on kertonut, että tilanne oli vakava.

Ensimmäisinä poltetuille sijoille tulivat Sulasalmen Anselmi ja Olga kesällä –45. Tennes-Matti tuli poikiensa Uulan ja Hanneksen kanssa elokuussa. Hannes, 18-vuotias nuorukainen, käveli Kursusta Kelloselkään, sieltä lastiveneellä soutaen yön aikana Saijalle. Ukko löi aamulla viikatteen käteen ja sanoi: ”Alappas niitelemään.”

Tennes-Matti ja Uula.
Kuva: Yrjö Saariniemen albumi.

Aluksi Tennes-Matti asui Erkkilän kellarissa. Ensimmäisenä he tekivät saunan, hirret olalla kantaen. Siinä kylvettiin ja asuttiin. Pikkupirtin puut he ottivat mustan maan aikana Sorroinpalosta, uittivat Renttimäkoskelle ja siitä hevosella kotiin. Kun pikkupirtti oli valmis oli vuorossa eläimille suoja, jonka jälkeen Ukko lähti Uulan kanssa Pohjanmaalle hakemaan tavaroita ja elukoita. Muu perhe tuli mukana. Hannes lähti veneellä Savukoskelle vastaan ja souti yhdellä istumalla perille. Ukko talutti vaimonsa Sussu-Vapun kanssa hevosen ja muut elukat maita myöten. Uula ja Hannes sauvoivat lastivenettä. Välillä yövyttiin tulilla.

Myöhemmin syksyllä tuli lisää kyläläisiä. Kuitusen Tatu ajoi hevosella miinaan. Tavarat tuotiin sulan aikana veneellä Kelloselästä, talvella vanhaa talvitietä: Kellontietä. Kevättalvella -46 tuli muita kyläläisiä kotikonnuilleen katselemaan paikkoja. Yöllä hangen selässä hiihtivät Saijalle, jossa Pekkalan lämmin pikkupirtti oli ensimmäisenä vastassa. Sinne työntyivät aamuyöstä nukkumaan. Eräänä aamuna tuvassa nukkui 18 ihmistä lattialta, kuin sillit purkissa.

Ylimäisen Väinö ja Maikki kävivät Kursusta jaloin rakentamassa polttamatta jääneestä navetan kehästä asuntoa. Huhtikuulla tuli myös vävy, hääsoittajan poika Veikko Kuorikoski evakkopaikalta Kälviältä. Mökissä asuivat myös Moilasen Eino ja Ville sekä Nevalan Matti.

Jälleenrakennuspuitten hakkuu alkoi talvella -46 Kuutsimännikössä 7 hevosen voimin. Kun joki aukesi puut uitettiin lossille. Ensi alkuun oli sahaamassa kaksi sirkkeliä, seuraavana kesänä neljä.

Hakkuut jatkuivat Rovanopan alapuolella Pulkkaviidassa, Rovanopassa ja Kerekkaojan suussa. Veitsiluoto aloitti hakkuut Laukku- ja Aukeanselän vaaroissa ja siirtyi sitten -48 Ritavaaraan, josta hakkuut jatkuivat Petäjävaaroihin, Tarpomoivaan ja Latvavaaraan ja laajenivat Savukosken puolelle. Myös yksityisissä lisämaapalstoissa alkoivat hakkuut.

Sodan jälkeen Saijalla oli Osuusliike Sallan ja Koilliskuntain osuuskaupat ja jonkin aikaa Peterin kauppa. Matti Valtanen perusti Saijalle K-kaupan vuonna 1961. Valtasen jälkeen kauppaa piti Aatos Hyttinen, sitten Yrjö Karppinen ja sen jälkeen Helvi Kallioinen vuodesta 1969. Koilliskunnan rakennukseen avasi 60-luvulla Ristilän Hilda Baarin, joka toimi kymmenkunta vuotta. Postia hoiti Siviä Särkelä 70-luvulle, jolloin se muuttui Raili Saariniemen hoitoon ja 90-luvulla Helvin kauppaan.

Venelasti hilloja, perässä Toivo ja keulassa Martti Kallioinen v. 1967, jolloin oli hyvä hillavuosi. Kuva: Martti Kallioisen albumi.

Metsämarjojen keräyksellä myyntiin on ollut tärkeä merkitys särpimen lisänä. Parasta hanketta se on ollut 1975-1980 -välisenä aikana. Jokivarsien niittäminen pääosin loppui 60-luvulle tultaessa. Peltojen ja jänkäsarkojen käyttö tehostui.

Pian pellot kuitenkin paketoitiin ja suuri osa pienviljelyksistä lopetti. Tuli Ruotsiin muutto, joka jatkui myöhemmin Etelä-Suomeen. Lähti kokonaisia perheitä suurine katraineen. Ojalan mäki, jossa oli paljon poikia, hiljeni muuton ja vanhusten kuolemisen seurauksena. Metsätyöt vähenivät, kun metsäkoneet tulivat. Ensin moottorisahat, sitten traktorit ja lopulta tehokkaat monitoimikoneet.

Monella tilalla oli sukupolven vaihdos 1980- luvulla. Uudet isännät investoivat voimakkaasti ja kuivanmaan pellot ovat melkein kaikki käytössä. Konekanta ja navetoiden kalustus ovat tehokkaita. Karjatilojen määrä on pudonnut, mutta tuotantomäärä kasvanut. Saijan maitokylässä on kuusi maitokarjatilaa ja yksi lihakarjatila, suurimmillaan 40-50 eläintä.

Poroelinkeino on alituisen muutoksen edessä. Venäjän puolelle jäi noin 15 000 poron laidunmaat. Kokonaisia porosukuja, jotka olivat asuneet luovutetulla alueella, lopetti. Esteaita oli rakennettava. Harkittiin Pohjoispalkisen liittämistä Kemi-Sompioon. Peltipailakat tulivat 60-luvulla ja vetohärät väistyivät. Luovuttiin hihnavasotuksesta.

Sotien jälkeen voimistuneet hakkuut ja uudismuokkaukset sekä Tuntsan palo kavensivat porojen laidunmaita. Teurastuksissa siirryttiin enemmän vasojen teurastukseen. 90-luvulla moottorikelkan käyttö väheni kun porot alettiin koota helikopterin avulla.

Poron omistajia kylässä on noin 30 ja heistä pääasiallisia poromiehiä 8, joten elinkeinolla on suuri merkitys saijalaisten elämässä.

Vireästä elinkeinosta huolimatta kunta lakkautti kyläkoulun vuonna 2000.