Johannes Paldan oli Oulun sotilaskodista toipumislomalla, kun 24 miehen partisaanijoukko otti hänet vangiksi kotoaan Saijalta helmikuun 22. päivänä 1943.
Partisaanit iskivät yöllä
Johannes Paldan siepattiin kotoaan vangiksi
Erkki Hautala
Helmikuun loppupuolen päivä oli kääntynyt jo iltapuolelle. Saijan kylässä Johannes ja Emmi Paldanin perhe oli käynyt saunassa. Antti-pojan mieleen oli jäänyt kuinka isä kantoi hänet viltin sisällä saunasta pirtin puolelle. Pirtissä puuhailtiin ilta-askareita. Äiti laittoi ikkunoihin pimennysverhoja ja Antti leikki lattialla leikkejään.
Pimentäminen toistui illasta toiseen, sillä Osuusliike Sallan myymälän katolla oleva hälytyssireeni ulvoi tämän tästä merkkinä, että oli mentävä lentokoneilta suojaan kellareihin tai muihin suojapaikkoihin.
"Avatkaa ovi äkkiä tai..."
Perhe asettui yöpuulle. Antin isän sisko Hilja ja veli Veikko nukkuivat pienessä kamarissa. Isä ja äiti nukkuivat pirtissä. Antilla oli oma pieni sänky, mutta isän ja äidin keskellä nukkuminen tuntui mukavalta ja turvalliselta.
Talon väki uinui unten mailla kun kellon viisarit osoittivat noin puoltayhtä kun ikkunaan koputettiin ja ruudun takaa kuului suomenkieliset sanat: ''avatkaa ovi äkkiä tai käsikranaatti tulee sisälle". Isä hyppäsi ylös vuoteesta ja nappasi ovipielessä roikkuneen sotilaskiväärin ja vetäisi yhden patruunan piippuun. Jonkin aikaa mietittyään hän avasi oven. Sisälle ryntäsi seitsemän lumipukuista partisaania, jotka tunnisti punatähtisestä piippalakista.
Isä perääntyi alusvaat teissaan nopeasti taaksepäin. Hän oli ajatellut ampua tulijoista jonkun, mutta huomasi tilanteen toivottomaksi ja pani aseen pois. Talo oli piiritetty, sillä ulkona oli 17 venäläissotilasta. Vastarinta olisi ollut aivan turhaa.
Konepistoolit kainalossa
Sisälle tunkeutuneilla partisaaneilla olivat konepistoolit kainaloissaan. He olivat hyvin pelottavan näköisiä. Suomenkieltä osaava Siivikko-niminen partisaani toimi tulkkina.
''Olette nyt meidän vankeja. Pankaa äkkiä vaatteet ja paljon vaatetta päälle, sillä me viemme teidät sotavankeuteen Neuvostoliittoon", Siivikko sanoi. Voi sitä itkua ja parkua mikä käskystä seurasi.
Siivikon yrittäessä rauhoitella talon väkeä sotilaat kaivoivat jokaisen paikan. Tutkivat sanomalehdetkin ja tunkivat niitä reppuihin sekä syynäsivät tiskikaapin, josta lappoivat veitsiä ja haarukoita mukaansa. Kamarissa oli senkki ja siinä asiakirjoja, joita sotilaat myös tutkivat. Eivät löytäneet äidin käsilaukkua. Äidin käsilaukku oli onneksi hyvässä piilossa.
Käsilaukussa oli 35.000 markkaa, joka oli siihen aikaan suuri summa rahaa. Sitä eivät sotilaat löytäneet. Sen sijaan he ottivat isän lompakon ja vieläpä Antin pikkupuukonkin, jonka isä oli tuonut hänelle tullessaan Oulusta sotilassairaalasta toipumislomalle. Antti itki hirvittävästi. Älkää ottako isää, älkää ottako puukkoa. Mutta itkut olivat turhia. Hänelle pantiin vaatteet päälle. Tällättiimpä jopa sotilasreppuun, mutta otettiin sieltä pian pois.
Sotilaat posmittivat keskenään. Pyrkivät ilmeisesti ratkaisemaan kuinka saisivat vietyä talonväen sotavankeuteen Neuvostoliittoon. Talossa oli vain yhdet sukset, Veikon noin 160 sentin mittaiset suksenläpyskät. Sotilailla ei ollut ylimääräisiä suksia. Lopulta tulkki-Siivikko sanoi, että he ottavat mukaansa vain isän. Hänelle pantiin kainaloiden alle tapsilangasta viiden metrin mittainen talutusnuora, joka sidottiin kiinni partisaanin vyöhön.
Tulkki varoitti, että jos sanaa lähdetään viemään kylälle niin isä tapetaan välittömästi. Sotilaiden ja isän lähtiessä Siivikko silitti äidin päätä ja sanoi, että kyllä isä vielä palaa takaisin kun rauha tulee. Antti oli evakossa usein sanonut äidilleen, että kyllä isä tulee vielä takaisin ja hänellä on suuret pitkävartiset saappaat jalassaan.
Sotilailla tarkat kartat
Vanki mukanaan sotilaat suunnistivat Kolsanharjulle ja sieltä Tenniöjoelle ja edelleen Karhuojan varteen. Siellä oli noin 100 sotilasta, heidän joukossaan 11 naissotilasta. Karhuojan varressa oltiin aamuun saakka ja venäläissotilaat aikoivat vielä lähteä hakemaan loputkin talonväestä, mutta luopuivat kuitenkin suunnitelmistaan.
Lopulta sotilasryhmä lähti viemään vankia Neuvostoliittoon sotavankeuteen.
Matkan aikana selvisi sekin, että sotilailla oli käytössään hyvät kartat. Niihin oli merkitty jopa Saijan kylän lehmipolutkin. Tarkkoja karttoja apunaan käyttäen kylään tunkeutuneet sotilaat osasivat pujahtaa saksalaisjoukkojen ohi.
Karhutunturissa vankisaattue kohtasi saksalaispartion. Rinteessä alkaneen tulitaistelun aikana vanki yritti kohottaa päätään nähdäkseen mitä tapahtuu, mutta vartija kopautti häntä konepistoolin piipulla päähän, jotta pidähän pääsi alhaalla. Vanki halusi paeta, mutta mahdollisuudet olivat olemattomat. Tapsi oli lujasti kiinni ja alla vain lyhyet suksenläpyskät.
Äiti vei lasten kanssa sanaa
Partisaanien lähdettyä äiti ei pitänyt lupaustaan, että sanaa ei saa viedä mihinkään. Hän kiersi talon varmistaen, että kaikki sotilaat olivat lähteneet. Antti selkälaukussa ja Hilja sekä Veikko perässä juosta kimittäen mentiin Kuitusen Eevertin taloon.
''Ryssät käyneet meillä ja vieneet Johanneksen" äiti huusi sisälle päästyään.
Aluksi talonväki ei uskonut äidin juttua, mutta lopulta oli pakko uskoa. Eevertti lähti viemään sanaa Saija-Ollin talolle, jonka isäntä hyppäsi suksille hiihti saksalaisten kenttävartiolle, joka oli saijalaisten tuki ja turva Palossa. Saksalaisetkaan eivät uskoneet juttua. He vakuuttivat kylää vartioitavan niin tarkasti, ettei vihollinen pääse linjojen läpi.
Vasta parin päivän kuluttua saksalaiset uskalsivat lähteä takaa-ajoon. He ilmeisesti pelkäsivät partisaaneja ja arvelivat, että on parempi säästää omia miehiä.
Koko kylä paniikin vallassa
Aamuyöllä kukaan ei tohtinut nukkua. Päivän valjettua sana ryssien käynnistä levisi kylässä kulovalkeana. Kaikki olivat paniikin vallassa ja pelkäsivät kuollakseen. Kylä eli kauhun vallassa muutamia päiviä peläten partisaanien tulevan uudestaan. Partisaanit eivät onneksi tulleet, mutta pelko oli kylässä aivan valtava.
Paldanin talonväki muutti mummolaan Kivelän taloon. Äiti kävi kotitalossa antamassa ruokaa kahdelle lehmälle ja lampaalle. Muutaman viikon kuluttua muutettiin takaisin kotitaloon, joka ensin tuntui pelottavalta paikalta asua.
27-vuotias äiti suri puolisonsa kohtaloa. Hänen isänsä lohdutti häntä kertomalla, että Antti-poikahan on ennustanut isän tulevan vielä takaisin.
Kirjoitus perustuu Antti Paldanin muistiinmerkitsemiin haastattelutietoihin ja hitunen omaan kertomukseensa tapahtumista.
Koillis-Lappi, 2.10.2000
