JOSSAIN ON KYLÄ NIMELTÄÄN SAIJA

Merja Saariniemi

Tähän aikaan vuodesta
kun sudenkorennot kiitävät pitkin joen pintaa
ja valkoiset poutapilvet matkaavat idästä länteen
juostiin kiljuen kaupan rannasta jokeen
ja rohkeimmat laskivat renkaalla koskeen.

Tähän aikaan vuodesta
harmaat ladot täyttyivät kuivista heinistä
ja puukolla kaiverrettuja nimiä löytyi niiden seinistä.
Pääskysten poikaset räystäiden alta syöksyivät ensilennolleen.
Niistä ikkunaan lentäneet kukkakimput sai pienille kummuilleen.
Kumisaappaitten reikiä tarkkaan paikattiin
ja meidän lapset hillajängille komennettiin.

Tähän aikaa vuodesta
juostiin pitkin metsiä, mäkiä, Kuolajoen, Tenniön rantoja,
etsittiin karhun kaivamia kantoja.
Sääret ja käsivarret ruskeina, hiukset aurinkoraidoille vaalenneina.
Illan ja ukkosen noustessa taivaanrannasta
kaadettiin haaleaa mustikkasoppaa kannusta.
Uskottiin kummitusjuttuihin, niihin tuttuihin.

Nykyään tähän aikaan vuodesta
tapanani on istahtaa veden ääreen
antaa paarmojen laskeutua kalpeaan sääreen
ja lapsuuttani muistelen
kylässä nimeltään Saija.