On 50-luvun puoliväli. Nuorin Kälviällä evakossa syntynyt sisko Anni ja Sallilla sylissä Maija Liisa.
Erkki Yrjänheikki
Vuonna 1926 syntynyt Salli meni kouluun v. 1933 ja haaveili jatkosta, mutta sota lopetti haaveet. Naisten oli osattava pienestä pitäen kodinhoitaminen. Se oli tärkeä taito sota-aikana. Kuusitoistavuotiaana hän pääsi savotan kokiksi ja sai ensimmäisen oikean palkan. Tuli sota-aika ja evakkoon lähtö, uusiin paikkoihin yksin tuntemattomien ihmisten joukkoon.
Saijalaisten talvisodan evakkopaikka oli Ylitorniolla ja Pyhäjärven kylä Pelkosenniemellä. Venäläiset valtasivat kotikylän ja etenivät aina Pelkosenniemelle saakka. Valmiiksi keitetty hernekeitto jäi syömättä kansakoulun keittiön pöydälle.
Salli, 17-vuotias Aarne ja Maria Moilasen esikoinen oli jatkosodan aikana Poikkilassa piikana.
- Yhden kerran pelkäsin partisaaneja kirkolta palatessa, kun kuulin kirveeniskuja metsästä. Hiljensin vauhtia, jotta ääntä ei kuuluisi. Huomasin kuitenkin, että sydän löi niin kovasti, että se tuntui kirveen iskuilta.
Salli lähti toisen kerran evakkoon kotikonnuiltaan syksyllä 1944. Nyt suuntana oli Kälviä, pois saksalaisten jaloista.
On 50-luvun puoliväli. Nuorin Kälviällä evakossa syntynyt sisko Anni ja Sallilla sylissä Maija Liisa.
- Oltiin heinää tekemässä Poikkilan Eemelin ja Räisäs-Alpin kanssa. Muut Poikkilalaiset olivat jo Vuostimossa, Salli kertoo.
- Eemeli ja Alpi menivät tien varteen ja seisottivat auton, niin kuin silloin oli tapana, nousivat lavalle ja menivät Sallan asemalle. Autoilla ei ollut aikatauluja. Minut jättivät lehmiä kuljettamaan. Kerkesin kuitenkin viimeiseen kirkolta lähtevään junaan ja sain lehmät vaunuun, hän jatkaa. Kirkolle oli matkaa 23 km.
Sallilla oli neljä nuorempaa sisarta ja kaksi velipuolta Aarnen aikaisemmasta avioliitosta. He asuivat paljolti äitinsä sukulaisten luona. Ennen sotaa Aarne kulki savotoilla, muuraushommissa ja maantietöissä. Äiti hoiteli karjaa. Lapsia hoiti usein Marian mummi Pikku-Ämmi eli Pikku-Liisa, joka oli Siikajoelta Saijalle pappilan piikana kulkeutunut. Maria-äiti oli evakkomatkalla raskaana.
Kemijärveltä Salli talutti lehmänkantturat Vuostimoon, yli 10 km:n päähän. Kahden päivän päästä kaikki lähtivät elukoineen jalan Kemijärven asemalle ja siitä junalla Kälviää kohti. Välillä oli syöttöpäikkoja eläimille ja myös ihmiset saivat ruokaa. Pitkän junamatkan jälkeen saapuivat matkalaiset Kälviän asemalle. Koululla asuttiin toista viikkoa ja sitten mentiin Puukankaalle. Siellä Salli oli kaksi yötä.
- Maksa nyt se heinäntekopalkka, sanoi Salli Eemelille Puukankaalla.
- Maksakohon valtio, Eemeli vastasi. Ei evakolla ollut millä maksaa.
Poikkilan Aaro, Eemelin poika, tuli rintamalta ja alkoi seurustella talon tyttären, Vienon kanssa. Vienon tie kävi Saijalle, Kuolajoen kauniiseen Näkölän niemeen.
Salli meni Ruotsaloon Aarnen ja Marian ja sisarusten luokse. He asuivat Anttilan (Törmänen) Marian ja Jussin perheen, Helisteen mummon ja tyttären kanssa autiona olleessa talossa, pirtissä, jossa kaikki keittivät. Kauppa oli ylempänä mäellä. Taloista sai heiniä. Nukuttiin lattialla. Oli yksi täkki viiden lapsen kesken, eikä se riittänyt. Nuorin sisko Anni syntyi Kokkolassa. Marian sisko, Pekkalan Anni alkoi seurustella Kälviäläisen Jylhän Heinon kanssa ja heidät vihittiin Kälviän kirkossa. Pekkalaiset ovat, kuten myös Poikkilaiset sukunimeltään Saariniemiä, samaa sukua.
Puukangas oli tasaista, Ruotsalo mäkisempää ja paljon kiviaitoja. Jouluna maat olivat sulat ja helmi-maaliskuussa kovat pakkaset. Talven aikana saijalaiset olivat kannonnostosavotassa Kälviältä Oulun suuntaan noin 10 km. Salli oli kokkina.
Toukokuussa lähtivät Salli, Aarne ja Viertolan (Saariniemi) Väinö-eno junalla Kemiin, johon rautatie hävityksen jäljiltä päättyi. Siitä oli jatkettava muilla keinoin.
Isohaarassa Kemijoen halkaisee saari, jonka eteläinen puoli oli vielä jäässä, mutta pohjoinen sula. Jäät jo liikahtelivat. Ihmiset kävelivät yli, kun ne hetkeksi pysähtyivät. Aarne, Väinö ja Salli odottelivat ja lopulta lähtivät liikkeelle. Jäät alkoivat kuitenkin liikkua ja oli palattava takaisin. Aarne putosi jäihin kainaoitaan myöten, ja Salli alkoi kirkua.
- Vielä se perkele kirkuu, Aarne ärjäisi käsillä tukea tavoitellen. Väinö ja Salli nostivat Aarnen kainaloista ylös. Taas odotettiin. Kun jäät pysähtyivät, lähdettiin yrittämään uudelleen ja niin päästiin yli. Toisessa väylässä oli vene, jolla päästiin jatkamaan.
Salli jäi Rovaniemelle Rakennusliike Valjukselle töihin puhdistamaan eli parkkaamaan tiiliä räjäytettyjen talojen raunioista. Aarne jäi myös Rovaniemelle, kuitenkin eri työmaalle. Salli kantoi tiiliä, teki laastia ja kantoi kontilla kellarikerroksesta neljänteen kerrokseen. Laasti oli hyvää.
- Muurarille ei muiden tekemä laasti oikein kelvannut, Salli sanoi pieni ylpeys äänessä.
Työnantaja antoi työmaakortin jolla sai asua parakeissa. Jos korttia ei ollut, ei ollut nukkumapaikkaa. Kiertävät poliisit kävivät tarkastamassa. Salli otti lopputilin ja kortti otettiin pois. Hän ei ollut vielä lähtenyt, kun poliisi tuli.
- Mitäs vielä täällä teet, poliisi kovisteli. Kun ei ole korttia, ei ole lupaa oleskella tällä alueella, hän jatkoi. Ei auttanut muu kuin lähteä.
Ruoka oli kortilla. Ylimääräistä ei voinut ostaa ja kortti riitti vain puoleksi kuukaudeksi. Loppu oli sitten elettävä lisäkorteilla, jos niitä sattui kotiväeltä saamaan. Rovaniemen meijeristä ihmiset jonottivat pilalle mennyttä maitoa, jota heraksi kutsuttiin. Salli kävi asemalla lypsämässä lehmiä, joita kuljetettiin paikasta toiseen. Se oli hyvä lisä ruokatalouteen.
Pyhinä Salli pyykkäsi kaupungin rouville ruokapalkalla. Säästöjä ei jäänyt. Kaupungin paremmat rouvat kävivät Ruotsista ruokaa mustasta pörssistä. Ilon aihe oli, kun sai ostettua jotain uutta vaatetta. Pienestä palkasta piti kauan maksaa vähittäismaksua uudesta takista. Joskus hän sai kotiväeltä vaatekuponkeja.
Kerran Salli kävi Pohjanmaalla vanhempien luona. Sai matkaan puoli kiloa voita ja sianlihaa. Poliisit pysäyttivät ja aikoivat ottaa eväät pois, mutta onneksi Sallilta löytyi leikattuja ruokakortteja. Hän sai pitää ruokatavarat, vaikka ne olikin saatu, eikä ostettu.
Muu perhe siirtyi ensin Korvenkylään Oulun lähelle odottamaan kotikonnuille pääsyä ja sieltä takaisin Saijalle talojen poltetuille sijoille. Uusi kotitalo oli katto päällä, kun Salli asteli kotimäelle 1947.
