|
Kukapa sitä tietää tulevista muut kuin sääprofeetat ja Isossa Kirjassa mainitut. Mutta menneitä sopii aina muistella. Tässäkin tulee mieleen taas se juttu kuinka Laitis-Jorma kettua ampui. Tämä tapahtui silloin, kun oltiin vasotushommissa Sallan Pohjoispaliskunnan alueella Sarasaaressa. Hommassa olivat silloin mukana miehet etupäässä paliskunnan eteläpuolen kylistä. Olipa joukossa joku Kemijärveltä saakka, alussa mainittu ainakin. Oltiin oltu jo useita päiviä porojen parissa ja eväätkin rupesivat vähenemään. Laitis-Jormalla oli auto ja hän lähti muonavahvistusta hakemaan Kemijärveltä saakka. Kaverit muistuttivat lähtijän mieleen vielä, että vedä samalla raksuttaja (matkamittari), että se reissulta myös ajan näyttää. Jorma lupasi tehdä työtä käskettyä. Heikkilän Eero oli tällä välin saanut ammutuksi ketun roskatunkiolta kämpän lähettyviltä, jossa niitä aina silloin tällöin nähtiin. Eerolle pälkähti päähän, että Jormahan se on myös innokas metsämies. Tehdäänpä Jormalle pyyntipaikka. Eero antoi ketun ensin kohmettua ja asetti sen sitten seisomaan roskatunkiolle ja sanoi, "tätäpä se Jorma hanakasti ampuu". Hietas-Veikko asettui odottelemaan tulijaa. Alkoi olla jo iltamyöhä ja hämärä, mutta jopas kuului auton hurina. Veikko lähti tulijaa vastaan kädessään sähkölamppu, jolla tuikkaili tulijalle valoa. Kun Jorma saapui paikalle, Hietas-Veikko rupesi puhua pulittamaan ja kyselemään kuulumisia. Sitten lähdettiin kävelemään kaksissa miehin kohti kämppää. Välillä nähdään riekon jäljet, jotka johtavat yli tien. - Ka, siitäpä on juossut pieni kettu, yrittää Veikko selvitellä. Ja kohta saman tien Veikko karjaisee: - Jorma, kato kettu tuolla, kettu tuolla. - Missä, missä. Hätäilee Jorma ja lähtee juoksemaan takaisin autolleen, mihin oli pyssynsä jättänyt. Pian on pyssy Jormalla käsillä ja saman tien hän on taas paikalla mihin kettu näkyy. Hietanen näyttää lampulla, ja siellä kiiluvat ketun jäätyneet silmät. Jorma ampuu ja yrittää ampua toisenkin kerran, mutta hylsy tarttuu kiinni ja pyssy ei enää laukea. Jorma ottaa Veikolta lampun ja tuikkaa itse sinne missä äsken kettu seisoi. Ja siellähän se "kettu" seisoo yhä. Nyt huomaa Jorma, että tämähän taitaa olla "kikka" kysymyksessä ja painelee sen tien kämppään. |
Heikkisen Otto makaa selkosen selällään ja nauraa hohottaa ja kyselee, että tuliko osumaa. "Varmasti tuli, eikä niin kuin Määtän kaatamaan karhuun", selittää Jorma. Mikäpä se siinä enää sen jälkeen. Mikkolan Auliksella oli kahvi kuumana. Olipa vielä kotoa tuotua juustoakin. Siinä juotiin yhteisesti kahvit ja yhteisesti naurettiin tapahtuneelle. Se kun tulee metsässä aika muuten pitkäksi ja yksitoikkoiseksi jos ei aina jotakin "kikkoja" välillä keksi. Kun tuolla edellä tuli ohimennen mainittua myös siitä Määtän karhusta niin kerrotaanpa siitäkin myös vähän enemmän. Sehän oli silloin hirvenkaatoaikana parisen vuotta sitten kun Määttä yhdessä Heikkilän Oton kanssa ampui suuren ja komean uroskarhun Tuntsalla Kuusi vaarassa. Miehet toivat karhunsa traktorilla Saihoselkään poromiesten kämpälle, jossa rupesivat karhua nylkemään riiputtamalla. Ja mikäs se siinä kyllähän nylkeminen Määtältäkin kävi, onhan hän sen alan ammattimiehiä. Ennen nylkemistä kuitenkin ruvettiin tutkimaan kuinka monta reikää karhussa on, sillä olihan karhua kohti lähetetty useampia paukkuja. Mutta ei pojat löydä kuin yhden reiän. Siinä syntyi arvailuja jos mitä, että kumpi tuon reiän on ampunut. Nahka nyljetään pois, mutta sittenkään ei löydy taljasta kuin yksi reikä. Eikä yhtään enempää ollut myöskään nyljetyssä karhun "ropassa". Jännitys kasvaa ja vitsailut siitä, että kumman luoti on osunut, mutta silloin tulee paikalle Moilas-Benja, vanha karhunkaataja ja metsämies. - Annapa kun minäkin tarkistan, tuumailee Benja, pyörittelee taljaa ja karhun roppaa ja pelastaa molempien karhunkaatajien "kunnian". Hän huomaa, että toinen luoti on mennyt sisälle karhun ulostureiästä. Tämä havaittiin varmaksi myöhemmin kun karhu oli paloiteltu. Toinen luoti nimittäin löytyi karhun kielen alta. Näin päästiin selville siitä, että Määtän ampuma luoti oli osunut karhun "roppaan" kun taas Oton ampuma luoti oli mennyt sisälle niin "luonnollisesta" reiästä, että luoti siitä sisälle mennessään ei ollut juuri nimeksikään jälkeä jättänyt. Näinkin saattaa joskus käydä. "Saijan Vaari" oli Väinö Törmäsen, eli Törmälän Väinön käyttämä nimimerkki. Tämä tarina on julkaistu 14.6.1963 Koillis-Lappi -lehdessä. |