Laivaliikenne Mukkalanjärveltä Kotalaan ja siitä vanhaan Sallaan
Tästä kerrottiin Koillis-Lappi lehdessä 6.12.1957. Myös vanhat saijalaiset muistelivat 60-luvulla omakohtaisesti kokemaansa tapausta.
Vuoden 1910 paikkeilla veistettiin Turussa tammilaudoista pieni 8-10 metrinen höyrylaiva huvijahdiksi ja merten kyntäjäksi kemiläiselle liikemiehelle. Laivalla oli konemestari, jotta se olisi aina lähtövalmiina kun herra halusi. Kapearunkoinen laiva ei kuitenkaan soveltunut Perämeren aallokkoon, joten omistaja pani aluksen myyntiin.
Sallan Selkälästä kotoisin oleva vuonna 1871 syntynyt Kalle Selkälä sai ajatuksen koettaa onnea laivurina. Hän osti laivan meren rannalta ja vedätti hevosilla Kemijärvelle. Laivan ostoon tarvittavat varat Kalle hankki "tiettävästi" maanviljelyksestä ja muista tavallisista töistä.
Kalle liikennöi laivallaan jonkin aikaa Kemijärvellä, mutta siellä oli jo toiminnassa vakavarainen vanha laivayhtiö, jonka kanssa oli vaikea kilpailla asiakkaista. Niinpä hän lähti laivoineen uusille vesille - omille kotikonnuilleen Sallaan! Tulvan aikana hän pani "pökköä pesään" ja puuskutteli laivalla vastavirtaan Kemijokea ylös Savukoskelle ja sieltä edelleen Tenniöjokea Kuoskun ja Kuolajokea Saijan kylästä Mukkalaan. Kotisatamakseen laiva otti Kotalan ja sille annettiin nimeksi Sallan Lalli. Jotta liikenteeseen pääsisi aikaisin keväällä ja se jatkuisi myöhään syksyllä, suojasi Kalle tammilaudoituksen jäiltä peltilevyillä. Myöhemmin Kemijärvellä levyt otettiin pois.
Laivan tulosta Saijalle oli saatu jo ennakkoon ja sitä odotettiin suurella jännityksellä. Koko kylän väki kokoontui jokirantaan, kun höyrylaiva tuli ja soitti torvea mutkan takana, kertoi Albin Ylitalo eli Valorannan Alpi (Koillis-Lappi lehdelle) samoin kuin Aarne Moilanen tarinoi 60-luvulla, että laivaa odotettiin suurella jännityksellä ja koko kylän väki oli kokoontunut jokirantaan, kun höyrylaiva tuli ja soitti torvea mutkan takana. Niin vanhat kuin nuoret ihmettelivät että jo on aikoihin eletty kun höyrylaiva tännekin tuodaan! Miesvoimalla laivaa vedettiin köysillä matalien nivojen ja koskien ohi Mukkalanjärvelle. Sorroinnivat oli tiukka paikka, Aarne Moilanen kertoi.
Kunnollisista teistä ei ollut tietoakaan. Kun kirkolle lähdettiin, käveltiin kinttupolkua Mukkalanjärvelle ja siitä soudettiin veneellä kirkolle. "Matkaa yhteen suuntaan tuli hyvän joukon kolmatta peninkulmaa. - Moneen kertaan olen minäkin tuon reissun silloin päivässä edestakaisin käynyt", muisteli Alpi Ylitalo ja kertoo, että "tuota reissua pidettiin ennen reippaana urheilusuorituksena".
Kun laiva tuli, loppui veneellä soutu ja liikkumiseen tuli suuri helpotus. Laiva otti mukaansa useita kymmeniä matkustajia kerralla. Se liikennöi Kuolajoella 2-3 vuotta Mukkalanjärveltä Kotalaan ja sieltä Vanhan Sallan kirkonkylään.
Mukkalanjärveltä muistetaan olleen matkaa kirkonkylään n. 20 km ja Kotalasta n. 13 km. Kävelymatka Saijalta Kaupanrannasta Sarivaaran laitaa menevää Kirkkotietä Mukkalanjärvelle on 6 km. Jalmari Kotala Kotalasta kertoi olleensa monta kertaa matkustajana Sallan Lallissa. Kotalan ja kirkonkylän välillä laiva viipyi puolentoista tunnin ajan, kertoi Jalmari ja siitä Mukkalaan lienee ollut tunnin verran.
Aikatauluja ei laivalla muisteta olleen. Se liikkui, kuin tarvetta ilmaantui. "Kolareita" ei sattunut, mutta joen pohjakasvillisuus takertui välillä ja matka jatkui, kun saatiin potkuri puhdistetuksi.
Vuonna 1918 laiva joutui sotaväen käyttöön ja meni siinä touhussa heikkoon kuntoon. Ensimmäisen maailmansodan loputtua pistäytyi kemijärviläinen Heikki Imponen rahtireissullaan Kallen taloon yöksi. Iltaa istuessa alkoi Kalle kaupittella laivaa ja Heikki osti sen siltä istuimalta - hinta oli 8000 markkaa, johon sisältyi laivan kuljetus Kemijärvelle. Huono kunto oli ainakin osasyy siihen, että Kalle laivastaan luopui. Keväällä tulvan aikaan Kalle uitti laivan Kemijärvelle. Myöhemmin Kota-Kalle eli Laiva-Kalle hankki itselleen moottoriveneitä parikin kappaletta. Niillä hän kuljetti pitkät ajat postia Sallan ja Savukosken välillä. Hannes Saariniemi muistaa, että harvatahtisen petrolikoneen putputus kuului, kun Kalle nousi Sorroinnivoja ylös. Tien valmistuttua Kalle hankki Opel-merkkisen neljän hengen auton, jolla kuljetti postia. Kota-Kalle - tämä Sallan historian ainoa höyrylaivaliikennöitsijä - kohtasi matkansa pään sotien jälkeisinä vuosina.
Jaakko Heikki Imponen, joka syntyi 1877 ja kuoli 1959, kuva Kaarlo Kantolan kokoelma.
Sallan Lalli Kemijärven vesillä
Imponen ajatteli asettaa laivan liikennöimään "väriin" - lossille - Kemijärven kirkonkylän ja Isokylän välille ja siinä laiva sitten jonkin aikaa olikin. Matkustajia oli kuitenkin niin vähän että lossiliikenne höyrylaivalla oli kannattamatonta puuhaa ja pitemmän matkan liikenteeseen Kemijärven vesille ei Imponen uskaltanut rakenteeltaan kapeaa laivaa panna. Hän pelkäsi, että laiva kovan myrskyn sattuessa kaatuu.
Imposenniemessä asuva Arvo Imponen kertoo, että laivaan laitettiin auton moottori ja sillä ajettiin tavaraa Kemijärven kyliin eri puolilla järveä. Tossanniemeen, jossa oli autio torppa, vedettiin laivalla puiseta proomua laivalla, jossa oli hevonen, veltta ja muut työkalut. Niemessä kasvatettiin ohraa.
Laivassa oli salonki, jonka läpi kuljettiin. Sivuilla olivat plyysipenkit ja avoimella osalla ritiläpenkit. Ohjaustanko oli salongin edessä ja toinen oli salongin takana. Juomapulloille oli hylly ja astia. "Se on ollut uutena hieno laitos", Arvo kertoo ja jatkaa: "Se oli hyvä poikosille, olla piilossa laivassa".
Imponen myi höyrykoneen pannun, eli kattilaosan 8000 markalla Kerkelän Vertille lämmityskattilaksi, mutta itse höyrykoneen kohtalosta ei tiedetä, mihin on joutunut. Poika Yrjö, Arvon isä, tarjosi laivasta 8000 markkaa humalassa isälleen. Mutta Heikki ei tykännyt humalaisista, joten kauppoja ei syntynyt. Hän tuumasi jälkeenpäin toisille, että "olis siinä tullu laivalle hintaa, kun moneen kertaan olis Kallen hinnan saanu".