Veikon noin 160 sentin mittaiset suksenläpyskät. Sotilailla ei ollut ylimääräisiä suksia.
Lopulta tulkki-Siivikko sanoi, että he ottavat mukaansa vain isän. Hänelle pantiin kainaloiden alle tapsilangasta viiden metrin mittainen talutusnuora, joka sidottiin kiinni partisaanin vyöhön. Tulkki varoitti, että jos sanaa lähdetään viemään kylälle niin isä tapetaan välittömästi.
Sotilaiden ja isän lähtiessä Siivikko silitti äidin päätä ja sanoi, että kyllä isä vielä palaa takaisin kun rauha tulee. Antti oli evakossa usein sanonut äidilleen, että kyllä isä tulee vielä takaisin ja hänellä on suuret pitkävartiset saappaat jalassaan.

Sotilailla tarkat kartat

Vanki mukanaan sotilaat suunnistivat Kolsanharjulle ja sieltä Tenniöjoelle ja edelleen Karhuojan varteen. Siellä oli noin 100 sotilasta, heidän joukossaan 11 naissotilasta. Karhuojan varressa oltiin aamuun saakka ja venäläissotilaat aikoivat vielä lähteä hakemaan loputkin talonväestä, mutta luopuivat kuitenkin suunnitelmistaan.

Lopulta sotilasryhmä lähti viemään vankia Neuvostoliittoon sotavankeuteen. Matkan aikana selvisi sekin, että sotilailla oli käytössään hyvät kartat. Niihin oli merkitty jopa Saijan kylän lehmipolutkin. Tarkkoja karttoja apunaan käyttäen kylään tunkeutuneet sotilaat osasivat pujahtaa saksalaisjoukkojen ohi. Karhutunturissa vankisaattue kohtasi saksalaispartion. Rinteessä alkaneen tulitaistelun aikana vanki yritti kohottaa päätään nähdäkseen mitä tapahtuu, mutta vartija kopautti häntä piipulla päähän, jotta pidähän pääsi alhaalla. Vanki halusi paeta, mutta mahdollisuudet olivat olemattomat. Tapsi oli lujasti kiinni ja alla vain lyhyet suksenläpyskät.

Äiti vei lasten
kanssa sanaa

Partisaanien lähdettyä äiti ei pitänyt lupaustaan, että sanaa ei saa viedä mihinkään. Hän kiersi talon varmistaen, että kaikki sotilaat olivat lähteneet. Antti selkälaukussa ja Hilja sekä Veikko perässä juosta kimittäen mentiin Kuitusen Eevertin taloon.
"Ryssät käyneet meillä ja vieneet Johanneksen" äiti huusi sisälle päästyään.

Aluksi talonväki ei uskonut äidin juttua, mutta lopulta oli pakko uskoa. Eevertti lähti viemään sanaa Saija-Ollin talolle, jonka isäntä hyppäsi suksille hiihti saksalaisten kenttävartiolle, joka oli saijalaisten tuki ja turva Palossa. Saksalaisetkaan eivät uskoneet juttua. He vakuuttivat kylää vartioitavan niin tarkasti, ettei vihollinen pääse linjojen läpi.

Vasta parin päivän kuluttua saksalaiset uskalsivat lähteä takaa-ajoon. He ilmeisesti pelkäsivät partisaaneja ja arvelivat, että on parempi säästää omia miehiä.

Johannes Paldan oli Oulun sotilaskodista toipumis- lomalla, kun 24 miehen partisaanijoukko otti hänet vangiksi kotoaan Saijalta helmikuun 22. päivänä 1943.

Koko kylä paniikin vallassa

Aamuyöllä kukaan ei tohtinut nukkua. Päivän valjettua sana ryssien käynnistä levisi kylässä kulovalkeana. Kaikki olivat paniikin vallassa ja pelkäsivät kuollakseen. Kylä eli kauhun vallassa muutamia päiviä peläten partisaanien tulevan uudestaan. Partisaanit eivät onneksi tulleet, mutta pelko oli kylässä aivan valtava.
Paldanin talonväki muutti mummolaan Kivelän taloon. Äiti kävi kotitalossa antamassa ruokaa kahdelle lehmälle ja lampaalle. Muutaman viikon kuluttua muutettiin takaisin kotitaloon, joka ensin tuntui pelottavalta paikalta asua.
27-vuotias äiti suri puolisonsa kohtaloa. Hänen isänsä lohdutti häntä kertomalla, että Antti-poikahan on ennustanut isän tulevan vielä takaisin.

Kirjoitus perustuu Antti Paldanin muistiinmerkitsemiin haastattelutietoihin ja hitunen omaan kertomukseensa tapahtumista.

Koillis-Lappi, 2.10.2000