Erkki Yrjänheikki
Eija Nissinen kertoo: Se oli tämä Erkki kylässä Siepakka-Veikon, eli Veikko Törmäsen luona pari vuotta sitten. Istu siinä keinutuolissa kun Veikko sanoi: “Se on ollu oma lapinpuku Saijalla. Se oli samanlainen Kuoskussa.” Se pani Erkin miettimään, kun on paikalliseen historiaan jo pitkään tutustunut. Rupesi ottamaan asiasta selvää.
Kuolajärven lapinkylä eli siida kuului metsälappiin ja kulttuuriin kuului tietysti lapinpuku. Kun lappalaisaika jäi pikkuhiljaa historian hämäriin, jäi myös puvun käyttö vähemmälle.
Pukua on viimeksi käytetty porohommissa arkisena pitkänä työpukuna, joka ylsi polven alapuolelle ja suojasi polvet ahkiolla ajettaessa. Työpukuun kuului irtonainen vyö, josta roikkui puukko. Kaula-aukon reunoissa oli verkakoristeita ja siinä käytettiin kaulaliinaa.
Työpukuun kuuluivat myös säpikkäät ja kallokkaat, poron kallonahasta valmistetut kengät. Käytön jälkeen säpikkäät käännettiin nurin kuivumaan. Housut olivat sarkaa. Käsissä olivat poronnahasta valmistetut pitkävartiset lämpimät käsineet. Puvun tilalla käytettiin myös poronnahkaista peskiä.
Viime vuosikymmenillä lapinpuvun käyttö Sallassa ja Saijalla hiipui. Vanha pitkä lapinpuku tai peski ei enää soveltunut moottorikelkalla ajoon. Oli tehty paremmin siihen sopivia haalareita.
Ilmari Vuorela kertoi Erkille: "Se oli hyvä puku ahkiolla ajellessa pitkälläki matkalla. Ei sillon ollu pakkasta. Se pysy takin ulukopuolella."
"Alle pantihin heinänyyty ahkiohon ja sen päälle leikattu poron talija. Keulassa oli evähänä sankia, jossa oli ruista, naurista, porkkanaa, sipulia ja rasvaa. Ei siinä näläkä haitannu", kertoo Vuorelan Ilmari.
"Puista kun tippu lunta, se jäi siihen päälypukuhun. Sen kun sitten riisu pois, niin alla oli kuivat vaattehet".
Saijalla käyttäjiä ovat olleet mm. Miulus-Uula ennen sotia ja –Alpi sodan jälkeen, jolloin pukua käyttivät myös Jussin-Väinö ja Törmälän Väinö. Varmasti oli myös muita käyttäjiä, mutta heistä ei ole tietoja. Pukua käytettiin laajemminkin Kuolajärvellä eli Sallassa, kuten Vuorelassa Naruskalla.
Puvun historiaa on selvitetty Saijan kyläyhdistyksen ja kansalaisopiston toimesta. Hanketta vetivät Eija Nissinen perinteenkeruuhankkeen vetäjänä, Erkki Yrjänheikki historian harrastajana ja Virpi Kunnari entisenä saijalaisena ja tekstiilialan ammattilaisena.
Perinteinen paikallinen lapinpuku on tavoite saada jälleen käyttöön. Sitä ei ole syytä pitää piilossa. Lisäksi on tavoitteena selvittää koristukseltaan erilaisen, ns. työpuvun käyttö ja valmistus nykyisistä materiaaleista ja tämän päivän valmistustekniikalla, malleiltaan tämän päivän arkisempaan käyttöön sopivina.
Lapinpuku on osa arvokasta paikallista kulttuuriperintöä. Se on muotoutunut ajan kanssa poronnahkaisesta puvusta kankaiseen juhlapukuun. Siinä yhdistyvät käytännöllisyys ja kauneus. Se on lämmittänyt meitä lappalaisia kautta aikojen. Kun puku oli välttämätön, käyttöä ei kyseenalaistettu. Nyt ajat ja arvomaailma ovat muuttuneet ja puvun kehitys jatkuu kohti uusia käyttömuotoja.