Laasti oli valmis ja eiku katolle ja rappaamaan. Helppohan se olisi kuin heinän teko arvelimme. No ensimmäinen vaikeus oli heti, kuinka saisimme laastiämpärin navetan katon harjalle.

Pertti meni ensin katolle ja odotti räystäällä, kun minä toin laastiämpäriä hänelle. Helvetti, että ämpäri painoi! Niinhän siinä kävi, että ensimmäinen ämpäri lipsahti alas vähän ennen katon harjaa. Oho tulipa rumat jäljet pärekattoon! Emme antaneet moisen pikkuseikan lannistaa, vaan taisteloon uudella innolla! Saatiinhan se laastiämpäri katon harjalle piipun viereen. Minä pitelin ämpäriä ja Pertti vanhempana rapparina alkoi lappaa laastia piipun kylkeen. Ei se ollutkaan helppoa, koska laasti ei millään tarttunut piippuun, vaan rapisi pärekatolle. Voi sitä rapinaa ja minkä näköiseksi pärekatto alkoi muuttua. Ei onnistunut, vaikka Pertti yritti parhaansa. Pertti luovutti muurauskauhan minulle. Muistin kuinka helposti se oli Arvolta käynyt, joten yritin matkia hänen tekniikkaansa. Eikö kierrettä vaan ja laasti kohti piippua! Ei vaan onnistunut minullakaan. Tulimme siihen tulokseen, että laasti oli väärin tehty. Eihän se Eevertti tainnut laastia osata tehdäkään? Oli tainnut neuvoa meitä väärin laastin teossa.

Tilanne alkoi tuntua epätoivoiselta. Pohdimme mitä tehtäisiin. Maineemme vapaina muurareina oli vaakalaudalla. Keksittiin, että alamme survoa laastia piippuun paljailla käsillä. Se alkoikin tuottaa tulosta, mutta silittää sitä ei kestänyt. Laasti putoili heti pois, jos siihen koski. Saatiin kuitenkin muutama nyrkin kokoinen laastiläjä tarttumaan piippuun, mutta työn jäljessä olisi kyllä ollut toivomisen varaa. Laastia oli enemmän pärekatolla, kuin piipussa. Aikamoinen sotku, mutta eiköhän sade ja talvi huolehtisi puhdistuksesta. Oltiin sangen tyytyväisiä omaan työhömme. Elina kutsui meidät alas kahville ja sanoi, että eiköhän se riitä tällä kertaa. Näin jälkikäteen oivalsin, että hän ei viitsinyt heti keskeyttää työtä, vaikka tiesi sen toivottomaksi. En tiedä kuka loppujen lopuksi sen piipun oikeasti rappasi.

Mainemme kiiri ympäri kylää, liekö puhuttiin jo lähikylissä ja Sallan kirkolla asti.

Kyllä saimme naurua osaksemme, mutta se ei meitä lannistanut. Päätimme Pertin kanssa varmuuden vuoksi, että emme ala muurareiksi, koska se meistä oli niin yksitoikkoista hommaa. En muista mikä ammatti seuraavaksi meitä kiehtoi.

Olen työskennellyt lähes koko ikäni Suomen valtion töissä. Olen ajatellut, että se on varminta. Tili tulee säännöllisesti joka kuukausi. Työtehtävät ovat olleet monasti korkeissa paikoissa, jopa sadan metrin korkeudessa mastossa. Kait se korkea paikan työskentely alkoi sieltä Kuitusen navetan katolta. Ymmärrän myöskin, että Pertistä tuli yrittäjä. Pertti ei pienistä lannistunut, vaan kun yritys meni kiville, niin uusi idea oli valmis. Yrittäminen on paljon jännempää. On ylä- ja alamäkeä. On alettava joskus alusta. Minusta se kuvaa Pertin elämää parhaiten. Hän on optimisti luonteeltaan. Minä olen enemmän realisti.