Muutto
Ruotsiin

Ari Paldán

Istun kotona Misissä. Seinäkello raksuttaa, liekö mennyttä aikaa. Se tuo muistoja mieleen, kaukaa vuosien takaa. Onhan siitä aikaa, peräti 45 vuotta, kun minunkin tieni vei Ruotsiin siirtolaiseksi. Ennen kello raksutteli Sallan Saijalla syntymäkotini pirtin seinällä. Isäni osti sen joskus 60-luvulla. Valmet oli kellon merkki. En tiedä mistä lie ostettu, mutta isän kuoltua perinnön jaossa se jäi minulle. On se ainakin 50-vuotta raksuttanut, mutta ei kuulu heleitä kumauksia tasatunneilla. Kielet katkesivat matkalla Ruotsiin, kun kello oli sijoitettu Peltoperän linjauton takimmaisen penkkirivin piippuhyllylle.

Oli kevät huhtikuu 1970. Oikein takatalven tuisku, kun vedimme viimeisiä tavaroita kohti Tenniöjoen jäätä, missä Peltoperä odotti Ruotsiin muuttajia. Pellot oli pantu pakettiin, lehmät Karjapohjolaan ja maatalouteen liittyvät koneet myyty. Olin hakenut viimeisen keskikoulutodistukseni. Eipä numerot päätä huimanneet keinutuoleja ja jakkaroita muistuttavia numeroita oli eniten. Motivaatio oli kadonnut jo edellisenä syksynä, kun isä lähti Ruotsiin töihin. Kultaa vuolemaan, niin kuin silloin puhuttiin. Harmihan se oli, kun joutui reilu kuukausi ennen koulun loppumista muuttamaa. Olin keskikoulun neljännellä ja ikää minulla oli viisitoista vuotta. Toukokuussa täyttäisin 16 ja oppivelvollisuus päättyisi. Ajatuksena vieras maa ja uusi elämä kaukana Saijan kylästä tuntui nuoresta pojasta seikkailulta.

Meitä oli lähdössä iso tokka. Lapsia perheessä oli peräti yksitoista. Ruotsiin olivat jo muuttaneet vanhin veli Leo ja kaksi siskoa Irma ja Taina. Huristelimme kohti Sallan kirkonkylää. Meidän piti noutaa uusia huonekaluja

mukaan. Ne oli ostettu muutamaa kuukautta ennen Ruotsiin muuttoa varten.Sallassa ne lastattiin kyytiin ja matka jatkui. Katselin maisemia linja-auton ikkunasta. Kemijärvi tuntui isolta paikalta. Olin käynyt siellä kerran aiemmin Osuusliike Sallan juhlissa, kun oli ilmainen bussikuljetus. Kyllä sitä oli melko mettäläinen, kun ajattelee näin jälkeenpäin. Eihän se tietenkään mikään häpeä ollut, mutta joskus nolotti. Pian oltiin Rovaniemellä.

Mietin siinä, että jäiköhän minua moni kavereista kaipaamaan. Minä ainakin kaipasin paria tyttöä, Annea ja Merviä. Keskikoulun Konvissa oltiin tanssittu marssia ja linja-autossa Saijalle palatessa pussailtu. Rintaa vähän kouraisi sellainen outo tunne. Ajattelin, että kunhan palaan ensimmäiselle kesälomalle, niin tapaan tytöt jälleen. Harmitti, kun en uskaltanut kertoa tunteistani heille. Ujous ja alituinen häpeän tunne kalvoi aina mieltä. Pikku kiljuissa ois ehkä sen uskaltanut tehdä, mutta kun sitä ei sillä hetkellä ollut kun palattiin koulujuhlista. Viinan ja kiljun maun tiesin jo entuudestaan. Olinpa kerran sammunutkin kiljua juodessa. Ihmeellinen tunne se tuli viinasta. Ujous lakkas, tuntui, että olin niin voimakas, ettei kukaan voinut minulle mitään. Kyllä sitä palasi takaisin maanpinnalle, kun seuraavana aamuna kaulapaskaa tuli suusta ja sieraimista!

Olimme pian Haaparannassa ja miehet olivat jo korkanneet "kossu-pullonsa", joten siellä päin tuntui olo hilpeältä. Toivoin ettei isä vain ottaisi liikaa, jotta selvittäisiin kunnialla tullista läpi. Pian olimme Ruotsin tullissa ja meidät pysäytettiin. Linja-autoon käveli tumma pitkä ruotsalainen tullimies ja alkoi kysellä, minne olimme matkalla ja oliko työpaikka sekä asunto. Katseli ympärilleen ja ihmetteli. Olihan sitä sakkia mitä ihmetellä. Pudisteli päätään ja tarkkaili seuruetta. Sitten hän yhtäkkiä kiinnostui huonekalupakkauksista ja kyseli, mitäs nämä ovat. Liikkeen pakkauspahvit peittivät huonekaluja ja se tuntui tullimiestä kovasti kiinnostavan. Olli siinä ehätti sanomaan, "ne on uusia huonekaluja, eikä niiden sisällä ainakaan viinaa ole." Se oli viimeinen vihje tullimiehelle. Hän sanoi, että uusia huonekaluja ei saa tuoda, kun jokin rahamäärän edestä maahan. Pitää maksaa tulli. Isä pelasti tilanteen vakuuttamalla huonekalujen olevan halpoja ja itse asiassa vanhoja, koska oli ostettu jo aikaa sitten. Tullimies katseli ja aprikoi, mitä pitäisi tehdä. Sitten hän loi katseensa isään sanoen: "Menkää nyt, kaipa sinä olet muutakin tehnyt kuin syntiä". Samalla hän katsoi lapsilaumaan ja minullekin selvisi, mitä hän tarkoitti.