Matka jatkui, tie leveni. Katselin opasteviittaa, Sundsvall 700 km. Pitkä matka oli edessä. Sundsvall oli matkan puolivälissä. Meidän määränpää oli Smålandissa Alvesta niminen paikka. Se kuului Kronobergin lääniin, jonka pääkaupunki oli Växjö. Matkaa kertyi Saijalta 1800 km. Katselin komeita tienvarren kaupunkeja ja kyliä sekä hienoja taloja. Ne olivat järkiään jyrkkäkattoisia, lyhyträystäisiä ja pihat siistejä. Ilta hämärtyi ja osa matkalaisista nukkui. Seinäkello kumahteli omia aikojaan ja lakkasi pian soimasta. Kuuntelin isän juttelua Peltoperän Aatokselle. Tuntui olevan ukko aika jurrissa! Nukahdin niihin kuviin ja tunnelmiin. Yhtäkkiä heräsin! Linja-auto pysähtyi. Taisi olla jo aamuyötä. Ihmettelin mikä oli homman nimi. Isä otti "attaseasalkkunsa" ja astui linja-autosta ulos sanoen jäävänsä tässä pois. Paikka oli jossakin Keski-Ruotsissa "huisin Nevadassa". Taisi isä luulla olevansa Saijalla. Sekaisin taisi olla koko ukko, ajattelin. Olli ja Aatos menivät ulos neuvottelemaan isän kanssa. Pitkän taivuttelun tuloksena isä kapusi autoon nukahtaen saman tien. Ajattelin leikillisesti, että kohta ois tarvittu valtakunnan sovittelija Jorma Reiniä. En tiedä hoitiko Reini jo silloin kyseistä tehtävää.

Aamu alkoi sarastaa. Ajelimme Vätternin järven rantaa. Kyllä oli kaunista! Järvi oli kuin meri ja paikat sen rannalla upeita. Muistan Grännan mukulakivikadut, Husqvarnan vuoren rinteillä ja Jönköpingin hienon kaupungin Vetternin pohjukassa sekä Norrahammarin siinä vieressä. Ne ovat ikuisesti jääneet mieleeni. Muistan myös suomalaisten tanssit Norrahammarin Folketshusilla. Juhannustanssit Norrahammarin Taberg vuorella. Saavuimme Jönköpinkiin ja ajattelimme käydä aamukahvilla jossain. Katselimme, missä voisimme saada sumpit. Isä sitten päätti, että tuonne me menemme. Suuri talo ja näytti aivan kahvilalta. Kyltissä luki kyllä Möbler. Myyjä katseli ihmeissään, että jopahan tupsahti asiakkaita oikein kerralla ja paljon. Eihän siellä kahvista näkynyt merkkiäkään ja huonekalujahan siellä myytiin. Niitähän me ei tarvittu, koska ne oli ostettu Sallasta ja tullikin oli ne päästänyt pitkän harkinnan jälkeen maahan. Isä "hyvänä" ruotsin kielen taitajana yritti parhaansa mukaan kysellä, mistä saadaan kahvia.Käsillähän siellä enimmäkseen puhuttiin, mutta tulihan asia selväksi. Isä oli lukenut myös saksaa kodin vintillä salaa, että kielimies mikä kielimies! Ei ollut kuulemma sukulaismiehen ylioppilasmuijakaan osannut tilata kahvia Ruotsissa, että siinäkin mielessä isä oli kielimiehenä vertaansa vaille. Myyjällä oli huvittunut ilme, kun me marssimme ulos. En muista juotiinko kahvit jossain, vai ei. Käsillähän siellä enimmäkseen puhuttiin, mutta tulihan asia selväksi.

Isä oli lukenut myös saksaa kodin vintillä salaa, että kielimies mikä kielimies!

Ei ollut kuulemma sukulaismiehen ylioppilasmuijakaan osannut tilata kahvia Ruotsissa, että siinäkin mielessä isä oli kielimiehenä vertaansa vaille. Myyjällä oli huvittunut ilme, kun me marssimme ulos. En muista juotiinko kahvit jossain, vai ei.

Pian olimme perillä. Asuinpaikkamme sijaitsi muutama kilometri ennen Alvestaa, Hjortsberga-nimisessä maalaiskylässä. Samassa kylässä oli isän työpaikka sahalla. Asuntona oli iso puutalo, missä oli useampi huoneisto ja ulkorakennuksia. Talossa oli muitakin vuokralaisia. Päärakennuksessa oli keittiö, olohuone, makuuhuone ja takaperä. Me vanhimmat pojat mentiin asumaan ulkorakennukseen, äiti, isä, Eija ja nuoremmat pojat päärakennukseen. Talossa oli vielä pihakäymälä, mutta en muista varmasti oliko päärakennuksessa sisävessa. Lämmintä vettä ei ollut, eikä saunaa tai kylpymahdollisuutta.

Peltoperä lähti takaisin kohti Sallaa ja äiti puhkesi kyyneliin. Ei tainnut olla sitä mitä oli ajatellut. Huomasin kyllä jo kotoa lähteissä, että ei isäkään vaikuttanut kovin innostuneelta. Isä ei kuitenkaan voinut enää peruttaa muuttoa. Tiesihän hän mitä tuleman piti. Tulossa oli raskasta työtä ja muitakin vaikeuksia. Ei se ollut ruusuilla tanssimista. Palkkakin riitti nippa nappa, kun oli monta suuta ruokittavana.

Meistä lapsista muutto oli mielenkiintoista. Uusi ympäristö, asfalttitiet, rautatieasema vieressä, yksi Ruotsin vilkkaimmin liikennöidyistä radoista ja silloin jo sähköistetty. Meni aikansa ennen kuin tottui junien ääniin. Kevät oli vähän myöhässä. Edellistalvi oli ollut luminen, mikä on harvinaista sille seudulle. Äitikin rauhoittui ja tyytyi kohtaloonsa. Hänen ideahan se alun perin oli ollut muuttaa pois Saijalta. Omenapuut alkoivat kukkia, valkoiset kukat näyttivät upeilta. Kesä oli tulossa, joten ei kovin haitannut, vaikka tuo asuntopuoli ei oikein ollut kohdallaan.

Toiveissa oli, että saisimme kerrostaloasunnon jostakin Alvestan asumalähiöstä. Puusto seudulla oli kuusivaltaista ja järeää. Kylää hallitsi kaunis Hjortsberga-järvi, missä oli uimaranta ja saha rannalla. Sahan tukit oli ankkuroitu suureksi lautaksi järveen. Ne oli pakattu kettingeillä nippuihin ja kytketty yhteen. Kävelimme tukkipakkojen päällä. Lokit pesivät siellä ja pesissä oli kananmunan kokoisia munia. Meitä kiellettiin menemästä sinne, joten sitä huvia ei kauan kestänyt. Uimaranta oli meidän nuorten mielipaikka. Vietimme siellä aikaa uiden ja tutustuen kylän muihin lapsiin. Minä ja siskoni Eija osasimme jonkin verran ruotsia, kiitos keskikoulun. Ruotsin kieli alkoi sujumaan. Eija ja nuoremmat veljet joutuivat ruotsalaiseen kouluun. Vapun jälkeen minä, Olli ja Rauno marssimme Hjortsbergan sahalle kysymään töitä. Pelkäsin, että näin nuorta poikaa ei huolita töihin! Tokihan täyttäisin pian 16, mutta...