Sahalla oli isän lisäksi muitakin suomalaisia töissä. Heistä joku osasi sen verran ruotsia, että kykeni tulkkaamaan. Kyllä ne vähän katsoivat, että onko tuosta ipanasta sahatöihin, mutta ottivat kuitenkin. Työt alkoivat seuraavana päivänä. "Värkki", työnjohtaja toi kumikintaat kaikille. Meidän piti sahata välirimoja, jotka tulivat lauta- ja lankkukerrosten väleihin, että ilma kiertäisi ja edistäisi kuivaamista. Sahatyö oli entuudestaan meille tuttua. Olli ja Rauno siirrettiin melkein heti vetolavalle urakkatöihin. He taaplasivat lautoja ja lankkuja. Raskastahan se oli sahatyö. Taukoja oli vähän ja työaika oli 8,5 tuntia. Työpäivä alkoi seitsemältä ja päättyi viideltä. Kyllä siinä tiesi tehneensä töitä, kun hiki valui koko päivän. Alussa peseytyminen onnistui Hjortbergan koulun pesutiloissa. Oli siellä saunakin, että itse asiassa asiat olivat hyvin. Kesälomien alkaessa koululle ei enää päässyt, joten peseminen piti hoitaa jotenkin muuten. Uiminen oli hyvä konsti peseytyä kesällä.

Alussa tein sahalla sekalaisia hommia. Eivät luottaneet minua vielä vetolavalle, mutta kaikista hommista, mitkä sain suoriuduin hyvin. Sahalle tuli heinäkuussa kesälomaseisokki ja Olli sai tarpeekseen Ruotsista. Hän lähti kesälomalaisten matkassa Suomeen. Kesällä teimme sahalla remonttitöitä. Oltiin Raunon kans apumiehiä, maalattiin ja sen sellaista. Sahalla oli urakoimassa remonttifirma. Firman pomo oli railakas ruotsalainen mies. Oli välillä ryypyksissäkin töissä. Puhu aina kovaan ääneen Koskenkorvasta, miten hyvin se menee päähän ja niin päin pois. Hän määräsi minut ja Raunon maalaamaan uittorännin metalliosia. Hän sanoi: "Ni ska måla med

rödä färgen". Ymmärsin, että pitää maalata punaisella maalilla ensin. Kerran urakoitsija tuli taas meitä jututtamaan ja kiusoittelemaan. Hän tiukkasi hymy suupielessä: "Varför ni målar med rödä färgen? Är ni kommunister?" Ajattelin, että hän laskee leikkiä.

Niin aika kului ja saimme asunnon Alvestasta. Sahalla oli kaiken karvaista porukkaa ja monia kansallisuuksia. Oli, ruotsalaisia, suomalaisia, kreikkalaisia, jugoslaavi, romanialainen, bulgarialainen ja porukka vaihtui koko ajan. Lopulta minä ja jugoslaavi Raduan olimme ainoat ulkomaalaiset sahalla. Kiivasta porukkaa olivat kreikkalaiset ja Raduan. Keskenään eivät oikein tulleet toimeen. Välillä puhuivat nyrkit. Siitä ei työnantaja välittänyt, kun ei ruumiita tullut. Jos uhkaili ruotsalaista, tuli nopea lähtö. Osa kreikkalaisista oli patalaiskoja ja pinnareita. En yhtään ihmettele, miksi Kreikka on nyt vaikeuksissa. Ystävyyssuhteita solmittiin monen kanssa. Raduan, jota kutsuimme suomalaisittain "Raijaksi" kävi meillä kylässä ja oltiin jonkin verran yhdessä vapaa-aikanakin. Minua alettiin kutsumaan "Lillefinneksi". Olin kova tekemään töitä ja siitähän ruotsalaiset tykkäsivät.

Rauno kyllästyi myös Ruotsissa asumiseen ja muutti ennen joulua takaisin Saijalle. Talvi tuli ja meni. Ei se talvelta tuntunut, kun ei ollut lunta ja pakkasta. Kevät koitti ja meidän perhe päätti muuttaa takaisin Suomeen. Yks päivä ja Peltoperän linja-auto nouti perheen takaisin kotimaahan. Päätin jäädä Ruotsiin. Olihan minulla työ ja kohtuullinen palkka. Pääsin Irma siskon perheen luo asumaan, kunnes löytyisi oma asunto.

Kesäloma alkoi ja matkustin junalla siskon miehen veljen Jounin kanssa Suomeen. Haaparannasta ajelimme leveästi ruotsalaisella taksilla Saijalle. Rahaa oli, että "ranteita pakotti". Ruotsin kruunu oli yli 90 Suomen penniä. Se kesä oli ikimuistoinen! Kalasteltiin, juotiin viinaa ja keskiolutta korikaupalla. Käytiin Savukosken Kisakartanossa tansseissa. Uskalsin tuhannen tupakeissa mennä tyttöä hakemaan tanssiin. Mustan kissan tango soi ja meikä tanssi, eka kertaa tai oikeastaan kävelin lattialla. Tapasin myös Mervin tanssireissulla, tanssittiin ja juteltiin. Tunsin taas rinnassa kummaa poltetta. Taisin olla rakastunut, mutta en kyennyt kertomaan sitä. Ikävä oli palata kesälomilta Ruotsiin. Oli ikävä Merviä, mutta pakko mennä. Haikealla mielellä jätin kesäisen kauniin Saijan ja palasin asfalttiviidakkoon. Ei siitä meidän suhteesta tullut vuosisadan rakkaustarinaa. Siihen se kuihtui. Asuin liian kaukana ja Mervi löysi onnensa Helsingistä.

Jutun teksti on lyhennetty versio tarinasta, jolla Ari voitti toisen palkinnon Sallan kunnan järjestämässä Suuri Ruotsiin muutto‑kirjoituskilpailussa. Alkuperäinen teksti lyhentämättömänä löytyy Sallan Sota- ja jälleenrakennusajan museosta.