Uuno kulki savotassa ja oli välillä Tennes-Matin porukassa. Ensimmäisen moottorisahan Solon hän osti 50-luvun lopulla Helisteen mökissä ollessa. Se oli juonikko. Sitten hän osti Sthil merkkisen sahan "nollakasitiilen". Se oli nöyrä ja lähti käymään kun narusta nykäisi. Sitten tulivat jo tehokkaat poikien omat "huskut", eli Husqvarnat.
Uuno kulki savotassa ja oli välillä Tennes-Matin porukassa. Ensimmäisen moottorisahan Solon hän osti 50-luvun lopulla Helisteen mökissä ollessa. Se oli juonikko. Sitten hän osti Sthil merkkisen sahan "nollakasitiilen". Se oli nöyrä ja lähti käymään kun narusta nykäisi. Sitten tulivat jo tehokkaat poikien omat "huskut", eli Husqvarnat.
1965 entinen kotitalo, joka tunnettiin Moilasena, tuli perheen omistukseen ja Usvala myytiin. Uuno kunnosti taloa jälleen Eemelin kanssa ja tarinoi päivät pitkät. Lehmät siirrettiin uuteen navettaan ja pihassa oli oma talli. Peltoa laajennettiin Katajisalon Taiston kanssa.
Ensimmäinen hevonen oli Virkku ruuna. Sitten Uuno toi Ruuvaojalta veljeltään Sotka tamman, joka oli talossa jonkin aikaa ruunan kanssa. Hyvällä kelillä ja senssillä saattoi ajaa kahdella hevosella tukkeja, kun ruuna tuli helposti tamman perässä itsekseen. Enimmäkseen oli ruunalla kuitenkin oma ajuri. Sitten tuli aika, että hevoset pantiin pois. Ensin ruuna ja sitten lopulta tammakin.
Peltotyöt tehtiin keväällä ja kesällä heinän seivästys ja ajo latoon. Talvella haettiin hevosella heiniä Kaksuopajan aavalta ja kevättalvella polttopuuta Ritavaarasta tai Jouttenojalta. Rangat halottiin liiterin eteen ahavatuuleen kuivumaan. Hevosten jälkeen tuli vetopeliksi Matin moottorikelkka.
Pöllin parkkuussa Uuno kulki poikiensa kanssa ensin Sarivaarassa, sitten Hihnamaan palstassa ja lopulta Ritavaaran palstassa, jonne Uuno teki Taiston kanssa talvista pöllinajoa varten pienen kämpän ja hevostallin toiseen päähän. Kesällä parkattiin pöllit ristikolle ja Uuno ajeli ne talvella hevosella joen rantaan lanssiin uittoa odottamaan.
Lanssiin hän ajoi myös jonkin verran tukkeja ja niiden puiden latvuksista syntyneet pöllit. Keväthangilla käytiin kasaparkkuulla jokivarren pinoilla. Joskus myös Salli oli mukana. Auringon paisteessa pöllit sulivat ja parkki irtosi. Tulvan aikaan, kun oli uitolta saatu lupa, käytiin vyöryttämässä puut jokeen. Hienoja muistoja meille pojille.
Kun vanhimmat pojat kasvoivat, lähtivät he uittoon Tenniölle ja Uuno meni toiseen raikkaan Kemijoelle. Niissä hommissa meni sitten monet kevätkesät. Syyskesällä kerättiin hillat, mustikat ja puolukat. Myyntiin meni etupäässä hilloja, joista sai parhaimman hinnan, joskus vähän puolukkaa.
Salli ja Uuno pitivät karjaa 70-luvulle saakka. Viimeisenä pantiin teurastamon autoon, "korkialaitaseen", lehmät. Oli haikeaa, kun elukat olivat poissa.
Jonkin aikaa Salli kulki taloissa maatalouslomittajana ja Uuno oli jo eläkkeellä.
- Kaiken puutteen kestäneelle oli mahtavaa, kun pääsi lopulta
eläkkeelle, Salli sanoi. Leskeksi Salli jäi vuonna 1994. Vuonna 1998 Salli muutti Sallaan, vanhusten rivitaloon. Kotitila jäi nuorimmalle pojalle.
- Ikää tulee ja voima häviää vähitellen, mutta ei niin paljoa, ettei sitä itsekseen asumaan pystyisi, hän sanoi. Joka kerta kun lapset kävivät kylässä, saivat he nisukahvit ja ruokaakin oli tarjolla, jos sitä tarvittiin. Pyykkikone helpotti elämää kovasti, ei ollut enää käsin pesua eikä vettä tarvinnut keittää. Salli ei surrut vanhuuden sairauksia. Se kuuluu elämään. Liikettäkin saa, kun asunnossa häärii.
- Yksin olo tuntuu ihanalta sen kaiken hulinan jälkeen. Ei ole ollut vaikea sopeutua. Nyt osaan nauttia elämisestä niinku kuuluu, hän sanoi.
- Ei sitä kovin vanhaksi halua elää. Pekkalan mummikin sanoi, että Jumala on minun elämä, Salli jatkoi.
Salli kuoli elokuussa 2013, 86-vuotiaana.
