|
Kesä-Olli oli ostanut vastiketilan Saijalta, Kuolajoen varrelta sodassa menetetyn mökin tilalle v. 1948. Kilkkala oli tilan nimi, jolle hänen tyttärensä Lyylin pojat Kalevi ja Kauko yhdessä ukkinsa kanssa rakensivat talon. Siellä ukki sai asua perhe-elämää kuolemaansa saakka. Kalevi meni naimisiin naapurin tytön Naimin kanssa. Perheeseen kuuluivat Ukki, Lyyli, Saara, Kaukoja nuoripari Naimi ja Kalevi. Mummo Kristiina ei ehtinyt uudessa paikassa asua sillä hän kuoli 30.5.1950, Lyylin ja Saara-serkun tullessa muuttokuorman kanssa Saijalle. Näin Eila muistelee. 24.6.2015 Oli aurinkoinen kevätpäivä, Haaralan pirtissä oli hiljaista, vain vesi loiskahteli Eilan tiskatessa päivällisastioita. Koulu oli päättynyt, loma alkanut, tyttö mietti mennyttä talvea. Kuinka mukavaa olikaan ollut kun kamarissa asuivat mummo ja ukki. Serkku Kalevikin yöpyi sillä hän oli rahastajana Osl. Sallan linja-autossa, joka kulki päivittäin Kemijärvelle ja takaisin illalla naapurissa olevaan talliin. Tallissa oli kuljettajan, Frondelius nimeltään, asunto. Perhettä hänellä vaimo ja yksi poika, Jorma, joka oli minun ikäiseni. Lisäksi rakennuksessa oli yksi huone, jossa postiauton kuljettaja ja rahastaja yöpyivät. Heidän reittinsä oli toiseen suuntaan kuin osuusliikkeen auton. Se lähti aamulla hyvin aikaisin Savukosken kautta Kemijärvelle. Sisareni Kirsti tienasi siivoamalla sitä kämppää sillä äitimme hoiti Saijan postia meidän pikapuolellamme. Siinä rakennuksessa, jonka sain kodikseni, evakossa syntynyt kun olin, oma koti vasta 5-vuotiaana uudessa paikassa, uudessa kotikylässäni alkoi hahmottua. Paljon oli lyhyessä ajassa opittavaa. Olimme tulleet veneellä kesäkuussa 1946 Kelloselästä kaupan rantaa, koirani ja minä koskissa oksennellen. Isosiskolle kylä oli tuttu, mutta kolme sisarusta häneltä jäi evakkomatkalle. Kulkutaudit ja vaikeat olosuhteet nujersivat Pirkon, Ollin ja Ellin. Näiden jälkeen tuli Eila, josta ei suinkaan ollut kaveriksi, pikemminkin päinvastoin. Salmivaaran koululla kun Kirsti oli kuorossa laulamassa kevätjuhlassa tai äitienpäivänä, eiköhän Eila hiippaillut viereen muka laulamaan. Mennyt talvi 1949-1950 oli ollut tosi mukava. Mummo ja ukki asuivat meillä. Voin joka päivä jutella ja oppia jotain uutta. Mummo opetti esim. ompelemaan napinreikää mikä tuntui tosi hankalalta, mutta kun katsoin nurjalle puolelle se oli suorastaan siisti ja sanoinkin mummolle, että taidan ommeliakin nurjalta puolelta koko napinläven. Siihen mummon vain rauhallisesti sanoi, että ei kyllä oikealta puolelta ommellaan, harjoittelemalla opitaan. Ukilla oli radio, jota meiltä ei silloin vielä löytynyt. Ukki itse kuunteli uutiset ja jumalanpalvelukset. Silloin piti olla hiljaa, mutta kun tuli Markus-sedän tunti sitä sai kuunnella täysillä. |
Niin tiski alkoi olla kohta tiskattu. Vielä hernesoppakattila vaati harjausta. Yhtäkkiä ovi edessäni avautui ja ukin itkuinen naama tuli esiin. Hän sanoi vapisevalla äänellä: Mummo on lähtenyt ja sitten hän pani oven kiinni. Miten tajusinkaan heti, että lähteminen tarkoitti kuolemaa. Vielä minä yritin tarttua tiskirättiin, mutta jätin sen ja syöksyin ovesta mielessäni isosiko sillä äitiä en aikonut häiritä kesken postitöiden. Juoksin naapuriin Kirstin tykö ja vasta siellä itkettiin yhdessä. Sitten kansanparantaja, hieroja, jäsenkorjaaja ukki siirtyi Haaralan kamarista ja tuli ikävä. Ei muuta kuin pyöräillä niin usein kuin mahdollista Kilkkalaan. Pyöräilytaidon olin opetellut Kalevin miestenpyörää tangon välistä ajaen. Tosin meidän uudella naistenpyörällä ajamiseni näytti aika ihmeelliseltä. Asentoni oli sama kuin tangon välistä olisin polkenut. Saaran kanssa aloitimme sitten syksyllä samassa koulussa. Minä Salli Salosen luokalla ja Saara Kaleva O. Koiviston. Ukin hoitomenetelmiä tuli äitini Siviän välityksellä testattua. Muistan miten höyryn ottaminen oli aivan toista luokkaa kuin nykyisin kevyt höyryhengittely. Sitä oltiin totaalisesti kuumassa, ison ämpärin päällä. Tosin äidin sylissä, pakoon ei päässyt. Tietty aika oli oltava ison peiton pimeydessä muuten yskä ja kurkkukipu tai nuha eivät hellittäneet. Höyryn jälkeen piti mennä sänkyyn, vatsalle laitettiin kylmä kääre, jonka päälle lämmin viltti tiukasti. Niin se vain kuume hellitti ja räkätauti parani. Kuhniminen oli vielä se kolmas kova ohje, joka tuli tutuksi jo lapsena. Aineenvaihdunta parani kuhnimalla. Ts. piti istua kylmässä vesilammessa. Meillä oli tietynmallinen korkeaselkäinen peltiämme, jossa oli hyvä istuskella jos tarvetta oli. Peräpukamat varmaan hoituivat sillä myös, hermot ja aineenvaihdunta tehostui. Ukki oli jostain syystä ottanut selvää saksalaisen Kuhne-nimisen lääkärin keksinnöstä ja toteutti sen meille sopivaksi. Erilaiset yrtit, raparperit, turkinpippuri, tomaatit ym. kasvoivat heillä jo Vanhassa-Sallassa. Luonnonmarjat, mustikat, puolukat, karpalot ym. olivat hyviä sellaisinaan tai mehustettuina, mutta myös niitten lehdistä sai hyviä hauteita. Mustikanlehtiteetä äitini joi vielä viimeisenä kesänään. Olimme kuivattaneet niitä Kuurusen pirtin orsilla, Torniojoen varrella. Talo oli yli 150 vuotta vanha, mieheni syntymäkoti, jossa asuu myös entinen evakkolapsi Itärajalta Saijalta. |