Irja Ruotsalainen
Kun siirryin kansakoulun kolmannelle luokalle, opettajaksi tuli monen saijalaisen tuntema Salli Salonen. Salli oli kipakka opettaja ja minua kyllä kieltämättä pelotti olla hänen luokalla. Olimme yläluokan tyttöjen kanssa yhteisellä voimistelutunnilla. Meillä oli yllä voimisteluhameet ja hihaton pusero. Odottelimme luokassa tunnin alkua. Opettajan tulo tuntui viipyvän ja me kulutimme aikaa kuka mitenkin. Menin ikkunan edessä olevan poljettavan Singer-ompelukoneen luokse ja katselin ulos. Ajatuksissani hypistelin koneen päällä ollutta pellavaliinaa. Mitä lienen miettinyt syvällisiä.
Salli purjehti luokkaan ja me pinkaisimme riviin omille paikoille. Miten ollakaan Sallin haukansilmät huomasivat ompelukoneen päällä olevan liinan aivan ryppyisenä.
"Kuka tämän liinan on rypistellyt?" "Voi, apua", sydämeni hyppäsi kurkkuun. En mitenkään ollut ajatellut, että liina jäisi niin ryppyyn ja en todellakaan ollut tehnyt sitä tahallani. En varmaan uskalla sanoa, ei Salli kuitenkaan uskoisi, että se oli vahinko. Enkä vielä silloin tiennyt, että pellava rypistyy niin helposti.
"Minkälaisen rangaistuksenkin vielä keksii", ajattelin. Luokka seisoi hiirenhiljaa. Salli kysyi jokaiselta henkilökohtaisesti oliko syyllistynyt tähän rikkomukseen. Kukaan ei ollut...
En tiedä, oliko kukaan nähnyt minun siinä seisseen. Tai jos olikin, niin pelasti minut piinasta.
Rangaistus kuitenkin tuli. Saimme seistä koko tunnin luokassa. Pienen koulutytön sydän oli yhtä sykkyrällä, kuin se liinakin. Vuosien päästä, aikuisena, muistelimme sisareni kanssa kouluaikoja ja kerroin tämänkin tapauksen. Sisko muisti tapauksen, sillä hän oli samalla voimistelutunnilla. Kun kerroin, että minä se vahingossa ruttasin, sen liinan, hän nauroi katketakseen. "Sinäkö se olit ja nyt hänkin sen vasta sai tietää."
Nauroimme makeasti, vaikka se silloin oli totinen paikka ja ehkä minun olisi pitänyt tunnustaa. Mutta nyt sydämen sykkyrätkin oikenivat, kun totuus paljastui. Toivottavasti Sallikin aikoinaan lauhtui, vaikkei saanutkaan tekijää selville.
