Vesa Haataja
Idästä työntyvän ladun päässä on harmaa kämppä talvitien varrella. Se töröttää järveen laskevalla loivalla rinteellä puolittain lumeen hautautuneena. Ovensuu on puhdistettu ja sivuseinustalle on asetettu suksia. Miehet sisällä ovat syöneet ja asettumassa levolle. Nurkassa olevaan piisiin lisätään puuta, sovitaan kipinävuorot ja joku käy vielä ulkona. Lämmin raukeus täyttää mielet.
Maaliskuun ilta hämärtyy. Satelee lunta, jota tuulen vire lennättää ja pyörittää milloin ilmassa milloin hangen pinnalla. Erämaa on suunnaton kuin avaruus sen yllä. Tähdet tuikahtelevat kiitävien pilvien lomasta.
Miesjoukko hiihtää pahnustaa talvitietä pitkin kiväärit ja reput selässään. Latu suuntautuu lännestä itään. Tien hahmo erottuu vielä selvästi hämärtyvässä illassa, joka on kallistumassa kohti yötä.
Pari miestä etenee pääjoukon etupuolella ja avaa vuoron perään latua. Kiirettä ei pidetä. Kämpän lähellä miehet haistavat savun hajun ja pysähtyvät, kuulostelevat ja kääntyvät takaisin vaivihkaa pääjoukon luokse.
Pidetään neuvonpito: Tiedustelijat lähetetään ottamaan selvää, onko kämpällä asukkaita. Muu joukko tulee hiljaa perässä. Joukon johtaja määrää kaksi miestä varmistamaan selustaa ladun varteen.
Taistelupari palaa jälleen ja kertoo havainnoistaan: Kämpän seinustalla on pitkä rivi suksia. Sisällä on kymmenkunta miestä. Ulkovartiosta ei ole havaintoa.
Tehdään suunnitelma. Johtaja antaa käskyt. Aseiden varmistus vapautetaan ja edetään avorivissä. Hetken päästä on kämppä saarrettu. Myös idän suunnasta tulevalle ladulle on asetettu parivartio.
Sydän jyskyttää ja jännitys tihentyy. Miehet asettuvat asemiinsa. Johtaja karjaisee hämärtyvään yöhön antautumiskäskyn. Sisällä olijat säikähtävät ja nousevat ylös. Nopea neuvonpito ja he toteavat tilanteen toivottomaksi; vastarinta ei kannata, se olisi kuolema. Parempi antautua, henki säästyy. Miehet työntyvät matalasta ovesta kädet ylhäällä kämpän edustalle.
Kun joukko on ulkona, avaavat saartajat tulen. Lieskat lyövät aseiden piipuista. Laukausten äänet eivät kuulu kauas. Kuka ampuu kohti, kuka epäröi ja ampuu sinne päin.
Miehet lakoontuvat, ja kuuluu valitusta ja voihkintaa, luodit vonkuvat ja puun sälöt lentävät kämpän seinästä. Joku kuolee heti, jonkun jäsenet liikahtelevat kuolinkouristuksissa.
Ammunta lakkaa, ja pitkä mies lähestyy hajalleen kaatuneita miehiä ja varmistaa pistoolin laukauksella, että joukon johtajaksi tunnistettu henkilö on varmasti vainaa. Hanki kämpän edessä mustuu lämpimästä verestä, joka höyryää.
Kun tuli avataan, isku miehen takamukseen töytäisee kuin hevosen potku. Kipu viiltää, ja vierestä kaatuu miehiä. Mies suistuu puolittain hangen sisään. Veri kastelee housut. Hän jää makaamaan ääneti ja yrittää kaivautua yhä syvemmälle lumeen.
Henki salpautuu ja päässä humisee. Haavoittunut pysyy kuitenkin liikkumattomana ja tekeytyy kuolleeksi. Kun ampuminen loppuu, vaitonaiset miehet kerääntyvät töllistelemään ruumiita. Joku sytyttää tupakan, äänet ja kädet tärisevät. Pitikö ne juuri tappaa noin vain, joku miettii. Haavoittunut kuulee puhetta ja tunnistaa tutun äänen.
On ollut jo tovin hiljaista, kun mies uskaltautuu ylös kuolleiden tovereidensa syleilystä. Hän ottaa sukset seinältä ja työntyy ladulle. Haavaa ei voi sitoa, mutta onneksi se ei vuoda paljon. Yö kääntyy hiljalleen aamuksi, kun haavoittunut hiihtää raahustaa itään johtavaa latua, jonka päälle on satanut vitilunta.
Kilislammen kahakka
Erkki Yrjänheikki
Kilislammen kahakasta selvisi hengissä Eeli Saariniemi, eli Ollin Eeli, jonka koti oli Ollilassa Tasalan, Uutelan ja Pekkalan välissä. Lähteiden mukaan Kilislammelta pääsi pakenemaan myös Kaleb Simeon Pikkuhookana Rovaniemeltä. Hän kuoli myöhemin haavoihinsa Kanasessa. Kahakassa kaatuivat joukon johtaja Heikki Manninen ja kuolajärveläiset (myöhemmin Salla) Eino Henrik Kantola, Kalle Väinö Selkälä, Aatu Kustu Väisänen, sekä Hille Aleksanteri ja Ilmari Eljas Särkelä, jotka olivat saijalaisen Assari Särkelän velipoikia.
livo Ahavan johtama punaisten joukko lähestyi Kilislammen kämppää 23. maaliskuuta. Edessä hiihti pienempi tiedustelujoukko. Samaan aikaan lähestyi lännestä vääpeli Eino Pakasmaan johtama valkoisten partio.
Hannes Saariniemi kertoi 20.12.2011: "Punaisten partio meni kämppään ja vartiomies jäi ulos. Tuli sitten muonan jako ja se vartiomies meni sisälle. Valkoiset piirittivät kämpän ja avasivat tulen, kun miehet olivat syömässä."
Pakasmaan partio yllätti Ahavan tiedustelupartion ja hänen mukaan punaisten partio kieltäytyi antautumasta ja tuhoutui, mutta todennäköisemmin hän joukkonsa kanssa teloitti partion.
"Miehet ryntäsivät ulos. Ollin Eeliä raapaisi takapuoleen ja hän heittäytyi kuolleeksi. Valkoisilla oli kiire, kun pelkäsivät toista punaisten joukkoa", Hannes kertoo. "Tämä ei kyllä ole kuollut", kuuli Eeli jonkun sanovan ja hän tunnisti Kaira-Arielin, jolle myös kävi huonosti, kun hän joutui punaisten vangiksi ja tuli tunnistetuksi.
"Eeli sai vihan tapahtumasta ja siitä tuli liian rohkia sotilas. Se ampu kannon päästä tujelta ja sano, että: Tuossaki on muuan ja sai sitten kuulan myös omaan ottaansa", Hannes kertoo.