Irjan äidin, Törmäsen Taimin lasten kujeita.
Erkki Yrjänheikki
Tennes-Matti, 35-vuotta ja Poikkilan Eemeli, 31-vuotta tulivat alkukesästä 1918 kohti Saijaa metsiä myöten. 29 ‑vuotias Feliks velipoika oli jäänyt reissulle. Hän kaatui taistelussa. He eivät tulleet teitä myöten, kun oli huhuja, että saattaa käydä huonosti, jos sotilaat tulevat vastaan. He jättivät hevoset Naruskansuun niemeen, nykyiselle Vuorelan niemelle laitumelle.
He joutuivat Sallaan putkaan ja kuulusteluihin. Oli saatava kylän nimetyiltä isänniltä takuut vapauttamiseen. Viranomaiset kyselivät, mitä miehet olivat Venäjällä tehneet. "Syötihin kakskymmentä hevosta ja haistihin", vastasi Matti.
Matin vaimo Sussu-Vappu meni Ylitalon Matin ja Simpun puheille takuiden antamisesta. Matti sanoi: "Saako siitä karhun silimilleen." Siihen Sussu-Vappu: "Sinut syö ensimmäisenä."
Simppu sanoi: "Minä kyllä laitan nimen". Ja niin sai Sussu-Vappu nimet ja pääsivät Eemeli ja Matti pois putkasta. Myös Moilasen Jaska tuli samoihin aikoihin Saijalle hevosen kanssa. Jaska sairastui Venäjällä punatautiin. Nuorempi veli Aarne, joka liittyi myöhemmin legioonaan, hoiti hänet kuntoon mustalla kahvilla ja leivällä, joita sai taloista. Leipää, hän kertoi kyselleensä taloista leipää sanoilla "liepa jees".
Erkki Yrjänheikki
Saijalaisia nuoria miehiä meni työnhakuun Kantalahteen Muurmannin radan varteen 1917 ennen Suomessa alkanutta sisällissotaa. Heitä oli ainakin Aarne ja Jaska Moilanen, veljekset Konstantin Feliks Rudolf, Eemil ja Sten Matias Saariniemi, heidän serkku Eeli Saariniemi eli Ollin Eeli, veljekset Hille ja Ilmari Särkelä, Janne Nevala, Hans Törmänen ja Juho Paidan. Kaikki eivät selvinneet reissusta hengissä. Osa heistä palasi maita myöten Suomeen ja osa Muurmannin suomalaisen legioonan joukoissa. Näissä Vesa Haatajan ja minun kirjoittamissa tarinoissa kerrotaan myös saijalaisten kohtaloista.
|
Olen syntynyt Saijalla Ylimäisen kamarissa perheeni kolmantena lapsena. Lapsuusaikana asuimme lossituvalla. Olen "Lossi-Santerin" ja Taimin tyttö. Lapsuusaika oli monin tavoin rikas, vaikka puutetta olikin nykyaikaan verrattuna. Keksimme naapurin lasten kanssa kaikenlaista ajanvietettä. Oli kevätjuhlia itse keksittyine ohjelmineen ja iskelmälaulukilpailuja, joissa esiintymislava oli lautakasan päällä. Pelattiin palloa, rosvo-poliisileikkejä, poroerotusta, hautajaisia, kauppasta ja kaikkea sellaista. Joella soudeltiin, uitiin ja isommat lapset katsoivat perään. Useita metsäretkiä tehtiin kesällä ja talvella, kaukana asutuksesta. Hiihdeltiin pitkin metsiä ja metsäkämpillä yövyttiin. |
Monta mukavaa muistoa on jäänyt kaikesta mieleen. Tietysti piti osallistua kaikenlaisiin töihin mihin vain pystyi. Minun ikäpolvelle ovat tuttuja heinänteot, perunan-kaivut, "ryskääminen", navetan pesut ja navetoiminenkin. Marjastus kuului automaattisesti kesänaikaan, niin kuin myös siivoukset, lapsenvahtina oleminen ja paljon muuta. Näin jälkeenpäin ajatellen on ollut hyvä, että opetettiin työntekoon. Vaikka se ei silloin aina ollut herkkua. Eikä jännitystä tarvinnut televisiosta katsoa, omat kummitustalot ja -jutut tuottivat tarpeeksi pelottelua. |
Saijan kylä on kaunis ja minulle edelleen rakas ja käynkin siellä niin usein kuin mahdollista. Asun nykyisin Mikkelissä ja valmistuttuani artesaaniksi olen työskennellyt käsityöalalla. |