"Minulleko?
- herranjestas sentään!"

— Minulleko?!! Herranjestas sentään!, hihkuu yllättynyt Helvi Kallioinen, kuullessaan olevansa Sallan yrittäjäpalkinnon saaja.
— Mutta on tässä repatettukin, itsensä sairaaksi asti, että kyllä kai sitä jonkun palkinnon jo joutaa saadakin, hän naurahtaa sitten iloisesti.

Päivi Pääkkö

---

26 vuotta saijalaisia palvellut kauppias Helvi Kallioinen tunnustaa aina olleensa vanhanajan sekatavarakauppias. Kaupan hyllyltä löytyykin kaikkea mahdollista ruokatarvikkeista vaatteisiin, leluihin ja kalastustarvikkeisiin unohtamatta rautapuoltakaan.
— Kyläkauppa kuolee, ellei tavaraa ole monenlaista tarjolla. Jos asiakkaat joutuvat hakemaan jokaista naulaa muualta, niin silloin sitä haetaan muutakin tavaraa ja se koituu kyläkaupan kohtaloksi, arvelee Helvi Kallioinen.
Kallioisen kaupasta löytyy rautanauloja ja muutakin rautapuolta. Ja sitä mitä ei ole, sitä tilataan. Saijalaisten kyläkauppa on muutakin kuin pelkkä kauppa — se on kylän keskus, joka tarjoaa monenlaisia muitakin palveluita. Haastatteluhetkellä ovesta pyörähtää vyöhyketerapeuttiajan tilaajia. Hierojan ja kampaajankin voi tilata kaupan kautta.
— Meillä on tuossa kaupan päässä tyhjä huoneisto, jossa vyöhyketerapeutti ja kampaaja käyvät määräajoin ja aikojen varaus menee tästä minun kauttani. Lisäksi kansalaisopiston kutomapiiri toimii myös siinä tilassa. Mukava se on, kun voi ihmisiä palvella monella tavalla, kertoo Helvi Kallioinen.
Kallioisen kauppa on nykyisissä tiloissaan Saijan lenkkitien varrella palvellut kuusi vuotta. Sitä ennen Kallioisilla oli oma kauppakiinteistö, josta kauppa muutettiin tilavampaan paikkaan Ekan tiloihin sen jälkeen, kun E-liike lähti kylältä pois.
Aikanaan kauppoja oli Saijalla useampiakin. Nyt Kallioisten kauppa on lähikylien ainoa sen jälkeen kun Naruskalta ja Särkelästä lyötiin kauppojen ovet säppiin. Jos Kallioisten kauppa loppuisi, olisi lähin kauppa Sallassa, 47 kilometrin päässä. — Tämä on sellainen keskipisteen palvelupaikka ja asiakaskuntaa riittää näin yhdelle kaupalle, kun lujasti töitä tehdään.
Helvi Kallioinen kertoo nuorempana paiskineensa töitä sellaiseen tahtiin, että se kostautui terveyden menetyksenä. Nyt reuma runtelee jäseniä ja Helvi on päättänyt ottaa vähän lunkimmin.
— Kuusi vuotta sitten otin vakituisen apulaisen. Lisäksi poika tekee tässä myös hommia. Ennen tahtoi mennä illat täällä kaupalla, mutta nykyisin, kun olen ruvennut noita Kauniita ja rohkeita katsomaan, niin sitä pääsee lähtemään kotiin aikaisemmin, naureskelee Helvi Kallioinen.
Työvuosia hänellä olisi edessään vielä kahdeksan — mikäli terveys antaa myöten.
— Tuota poikaa kyläläiset ovat piuvanneet jatkamaan kaupanpitoa ja olen minäkin vähän siihen suuntaan yrittänyt ajatusta muokata. Kyläläisten mielestä olisi harmi, jos oma kauppa kylästä katoasi, pohtii Helvi Kallioinen.
Kyläläiset ovat kauppiaalle vuosien varrella niin tutuksi tulleet, että melkein jo jalkaterien asennosta arvaa millä mielin tulevat kyläkauppaan asialle.
Saija koki 1960-70 ‑luvuilla väestökadon siinä missä muutkin maaseutukylät. Viimeisen kymmenen vuoden aikana väki on onneksi muuttanut kotikonnuille takaisin ja se jos mikä ilahduttaa kyläkauppiasta.
— Nuoret isännät ovat alkaneet jatkamaan maanviljelystä ja täällä on paljon lapsiperheitä. Saija on elävä kylä, Helvi Kallionen toteaa.
Kauppojen sunnuntaiaukioloaika ei kyläkauppiasta saa lämpenemään. Saijalla kauppa on lauantaisin auki iltapäivään. Sunnuntaisin pidetään pääsääntöisesti kiinni.
— Hyvinä marjavuosina pidämme joskus marjastusaikaan sunnuntaisin auki, samaten tuplapyhinä jälkimmäisenä päivänä, mutta muuten yleensä sunnuntaina kauppa on kiinni. Kyllä paikallinen väki osaa ostaa tavaransa niinä kuutena kauppapäivänä.
— Tuntuu, että kaupunkipaikoissa tuosta sunnuntaiaukiolosta on tullut oikein hysteria. Tuskin se sunnuntaikauppa myyntiä sen enemmän lisää — myynti vain ajoittuu eri päivälle. Ja taitaa olla se sunnuntaikauppa ihmisille enemmän vain sellainen ajanviete, Helvi Kallioinen arvelee.