Tasala ja sen asukkaat Saijalla

Uuno syntyi Saijalla 23.10.1928 ja kuoli 16.3.2015. Isä oli Olof Ylitalo ja äiti Saimi os. Tennilä. Puoliso oli Kerttu, os. Hautaniemi ja naimisiin he menivät 1.11.1949. Lapsia heillä on viisi: Seppo, Leila, Asko, Juha ja Mirja, sekä lastenlapsia 14.

Uuno eli nuoruutensa Saijalla, kävi kansakoulua ja joutui sodan aikana evakkoon Ruotsiin. Hän rakensi Kertun kanssa talon 50-luvulla Saijalle ja oli metsä - ja uittotöissä sekä jälleenrakennusaikana kirvesmiehenä. Työ jatkui Kemijärvellä Osuusliike Sallan kiinteistön talonmiehenä. Perhe muutti sinne 1959.

Kerttu oli aktiivinen ja aikaansaapa. Hän järjesti työmahdollisuuden heille molemmille. Lisäksi he molemmat olivat aktiivisia yhteisten asioiden hoitajia kunnallisella puolella ja ammattiyhdistysliikkeessä.

Työt Uunolta jäivät v. 1978 sairastumiseen. Eläkkeellä harrastus suuntautui kirjoittamiseen ja taulujen maalaamiseen. Näistä tuli hänen elämänsä sisältö ja tuottelias muistelija kirjoitti kymmeniä kertomuksia elämänsä varrella tapahtuneista asioista.

Muisteluissa oli Saija hyvin merkittävä paikka. Taulujen maalausta hän kävi opettelemassa kansanopiston kursseilla aktiivisesti ja niiden aiheet koskettivat omaa elämää, rakennusaiheita ja yleensä maisemia.

Uunon elämä jakaantui kahteen vaiheeseen: perheen perustamiseen ja ahkeraan työn tekoon, sekä lasten elättämiseen. Eläkkeellä elämä oli harrastusten täyttämää. Yhteiselämä Kertun kanssa jatkui 65 vuotta ja päättyi heidän yhdessä mentyä sairaalaan isän voimien huvetessa.

Näin Uuno muistelee elämää Saijalla Tasalassa:

"Talo sijaitsi Sarivaaran loivahkolla länsirinteellä. Ympäröivät maisemat ovat uskomattoman komeita.

Lännessä siinteli Vuotostunturi, suuren Jouttenaavan takana. Alavat Aatsinkijoen ja Kuolajoen uomat lounaassa antoivat avaruutta hyvinkin laajalle alueelle, jopa Maanselän alueelle saakka. Pohjoisessa on tyypillinen Pohjois-Suomen vaaramaisema. Taloon näkyivät Norovuotson ja Aukianselän vaarat sekä Tenniöjoen uoma että mainittava Huutoaapa. Idän puolella näkyi Sarivaaran sivuitse katsottaessa mahtavat Sallatunturin silhuetit sekä varsinainen Sarivaara. Etelän puolella ei ollut korkeampaa maastoa, tasaista metsämaata ja saijalaisten yhteinen viljelysaapa Kaksuopajanaapa.

Tasalan pirttirakennus oli rakennettu v. 1866. Rakentaessa oli noudatettu vanhaa Perä-Pohjolassa hyväksi koettua rakennustapaa. Mittasuhteet olivat hyvin tasapainoisia. Esimerkiksi päätykolmion korkeus on 1/3 rakennusleveydestä. Tämä kaltevuus oli siitä hyvä, että lumikuormasta ei ollut haittaa. Lunta ei kertynyt katoille niin kuin nykyjään. Päärakennus oli mittasuhteiltaan tasapainoinen. Ikkunoiden sijoittelu ja ainoan ulko-oven sijoitus tasapainotti rakennuksen paikoilleen. Korkeus suhteutettuna pituuteen oli sopiva. Huonejakokin oli vanhaa tuttua jakomallia, joka oli perinteistä Perä-Pohjolan kookkaan rakennuksen jakomallia: kolme kamaria, porstua ja suuri pirtti.

Talo oli perustettu suurten irtokivien varaan. Alle oli luotu niin sanotut multapenkit seinän viereen kylmän tuloa estämään. Samalla siihen lienee tehty perunakellarikin pirtin lattian alle. Multapenkit oli eristetty tuohilevyin varsinaisista seinähirsistä lahoamisen ja kosteuden estämiseksi. Vankat lattianiskat ylettyivät yli rakennuksen.

Perimätiedon mukaan rakennuspuut otettiin paikan päältä, myöhemmin alue raivattiin pelloiksi. Mahtava leveät hirret veistettiin ensin kirveellä rakennuspaikalla ja sitten seinällä piilukolla. Kaunis aaltoileva piilun jälki oli kaikkialla hirsiseinissä.

Talo oli ilman kuistia. Portaana oli n. neliömetrin laajuinen Sarivaarasta haettu laattakivi. Erikoisesti on jäänyt mieleen, kun kiveä ei ollut asetettu tukevasti paikoilleen, se lonksahti joka kerta, astuipa sen päälle aikuinen tai lapsi. Tultaessa sisälle tultiin porstuaan. Siitä johti ovet pirttiin ja kamareihin. Oikealla oli kartanokamari, suoraan yli porstuan suukamariin ja nurkkakamariin. Pirttiin mentiin vasemmalle.

Porstuaan oli muurattu kookas hella. Siinä valmistettiin ruokaa. Varsinkin kesällä sitä käytettiin myös nukkumahuoneena. Kalustuksena olivat ruokapöytä ja tarpeelliset hyllyköt ja kaapit astioiden ja ruokatavaroiden säilytystä varten.

Pirttiin mentäessä heti ovesta heti ovesta oikealla oli kookas pirtin uuni. Se oli muurattu Sarivaarasta haetuista liuskekivistä. Kivet sopivat hyvin uuneihin pehmeyden vuoksi. Luultavasti kaikki Saijan kylän uunit on muurattu Sarivaaran kivistä.

Leivinuuni oli kookas, puitten piti olla n. 70-80 sentin pituisia. Kiukaassa oli ulkopuolella ranssi, rupu ja piisi. Myöhemmin muurattiin uunin kylkeen hella, jota käytettiin etupäässä talvella. Palomuuria ei ollut vaan piippu lähti suoraan uunin päältä. Uuni oli muurattu hiukan irti seinästä, seinän ja uudin väliin jäi ns. sola, joka johti uunin päälle. Uuninpäällystä käytettiin märkien kamppeitten kuivatustilana ja usein vanhemmat ihmiset hautoivat siellä myös kipeitä sivujaan.

Heti ovesta vasemmalla oli hevosvaljaita varten oma valjasnaula. Se oli suurehko puutappi, joka oli vain valjaita varten. Höyläpenkki, siihen aikaan hyvin tarpeellinen työpöytä, asettui ikkunan alle. Työkalut oli ripustettu seinille nauloihin tai pieneen nurkkakaappiin. Höyläpenkin jatkona oli pitkä yhdestä puusta veistetty pirtinpenkki. Vielä seinustalle sopi sivustavedettävä sänkykin.