Siihen aikaan kun olin vielä nuori mies, vuosikymmeniä sitten, metsänpedot olivat vapaata riistaa. Olimme kerran Tuntsalla etsimässä susien tappamia poroja. Kun löydettiin pedon tappama poro, leikattiin siltä korvat. Niiden perusteella pystyttiin tunnistamaan kenen porosta oli kyse. Sillä kertaa kavereinani olivat Kalle ja Seimi, molemmat samankyläläisiä poromiehiä. Kallella oli moottorikelkka ja me Selmin kanssa suksilla hinauksessa sen kelkan perässä.
Olimme palailemassa kämpälle. Tulimme poroaidan varteen rajamiesten kelkan jäljille. Jonkin matkaa kuljettuamme huomasimme karhun jälkiä. Se oli kulkenut kelkkaraitoa pitkin, jängän reunaa. Vähän ajan kuluttua näimme myös poronraadon, jota oli vähän jyrsitty. Oletimme, että karhu oli varmasti säikähtänyt jotain ja lähtenyt kulkemaan pois kelkan jälkeä pitkin. Jäljistä päättelimme sen tulleen jängän toiselta puolen mistä oli luultavasti raahannut löytämänsä suden tappaman poron.
Sidoimme poronraadon narunnokkaan ja hinasimme sen takaisin tappopaikalle.
Tuumattiin sitten, että jonkun pitäisi jäädä löytöpaikalle vahtimaan edes joksikin aikaa, jos vaikka karhu sattuisi palamaan takaisin. Oli kylmä ja taivaalla näkyi tuikkivan jo muutama tähti, oli tulossa yöksi kunnon pakkanen. Päätimme Kallen kanssa lähteä ajelemaan Nuolusojan kämpälle, jonne oli matkaa parisen kilometriä. Seimi sai jäädä vahtiin haaskalle.
Kämpälle päästyämme sytytettiin heti tulet kaminaan. Otin kahvipannun ja kävin koukkasemassa Tuntsajoesta siihen raikkasta vettä. Muina eväinä oli repussa kuivattua poron selkä kuuta ja leipää. Leikkasin kuuta kelpo siivun ja tarjosin Kallellekin. Tikun nokassa paistoimme niitä kaminan tulessa, kunnes olivat läpikuultavia ja liiat rasvat tirisi pois. Tämän makian ja ruokasdan evään laitoimme sitten leivän päälle. Kahvipannukin oli tällä välillä ruvennut hätäilemään ja piristeli vettä nokastaan. Ei muuta kuin kouransilmään annos höystöjä nahkapussista sen verran, että jää kuiva pää. Siten tulee vahvat kahvit.
Kahviteltuamme heitimme pötkölleen peskin päälle. Ei kauaa keritty makailemaan kun kuulimme suksia nostettavan kämpän seinää vasten. Selmihän se siellä. Ovi aukesi ja mies astui sisään pakkashuurun saattelemana. Kertoi olleen liian kylmä seistä paikoillaan pakkasessa. Ei ollut näkynyt eikä kuulunut mitään kummempia. Käskettiin ottamaan kuumaa kahvia, että lämpenisi.
Päätin lähteä vahtiin. Panin päälle kaikki vaatteet, säpikkäät sääriin ja karvakengät jalkoihin, koirannahkakintaat käsiin. Otin vielä mukaa ylimääräisen hirventaljan ja kaksi vilttiä. Eiköhän niillä tarkenisi. Pyysin Kallea saattamaan vahtipaikalle. Hänelle se passasi hyvin. Kamppeet pakattiin rekeen ja niin sitä lähdettiin ilta pakkasessa menemään.
Ajoimme erään kumpareen päälle, minkä arvioin sopivan hyvin tarkoitukseemme.
Haaskalle oli nelisenkymmentä metriä ja jänkä aukeni sen takana. Poljin kiepin lumeen ja asetin hirventaljan alimmaiseksi. Viltit vetäisin peitteiksi ja asettauduin taljalle maata. Sukset laitoin lähtövalmiiksi kiepin reunalle. Vähän jännitti kun muistin karhun jälkiä olevan joka puolella, enkä tiennyt mistä päin se loppujen lopuksi tulee. Vaikka arvelin, että saattaisi tulla jängän takaa. Sinnehän se oli jättänyt sen poron raadonkin. Kalle palasi takaisin Nuolusojan kämpälle.
Parisen tunnin päästä huomasin mustan möykyn lähestyvän hitaasti kelkan jälkeä. Tuntui olevan varuillaan ja miettivän uskaltaako haaskalle mennä. Haaskan kahden puolen oli käkkärämäntyjä ja olento pysähtyi likimmäisen taakse. Siinä se viipyi aika tovin ja käveli sitten aukon toiselle puolen toisen männyn taka. Viipyi siinäkin jonkun aikaa. Sitten vasta uskalsi mennä haaskalle, jota alkoi jyrsiä.
Tähtäsin sitä kohden pyssyllä, mutta avotähtäimellä se oli vaikeaa. Piti ensin ottaa karhun etupuoli lumesta jyvälle ja sitten kuljettaa asetta karhua kohden. Jouduin tekemään sen moneen kertaan kunnes päätin, että lopultakin oli laukaistava, kävi miten kävi. Osuin karhua takapäähän ja se repsahti alas etukäpälille. Lähti sitten raahautumaan etukäpälillä itseään vetäen kelkan jälkiä jängälle päin. Hyppäsin suksille ja laskettelin aidan ja karhun väliin. Lopetin sen siihen.
Karhu on kaadettu. Oikealla toinen Veikko Hourula sitten Valde Törmänen. Vasemmalla edessä Kalle Törmänen, Siirto-Veikon veli ja vieressä Mauno Ylitalo.
Kokosin kamppeet, hirventaljat ja viltit ja peittelin niillä karhun, ettei se jäädy ja lähdin hiihtelemään kämpälle. Kaverit olivat siellä nukkumassa. Kömpivät peskeiltään ylös ja tuumasivat, että taisipa se pakkanen ajaa sinutkin pois. Tuumasin vain, että siellä se karhu nyt on peiteltynä. Sovimme, että aamulla kelkkamies saa vuorostaan lähteä Tuntsan vartiolle pyytämään rajamiehiä tarkastamaan karhunpyynti, ettei ole kelkalla tehty.
Kaksi rajamiestä lähti mukaan kaatopaikalle. Selostin miten kaikki oli tapahtunut ja totesivat, että kaikki oli mennyt ihan lain mukaan. Nostettiin karhu kelkan kyytiin ja lähdettiin takaisin kämpälle. Siellä keitimme vielä kahvit, jota tarjosimme rajamiehille. Kalle vei heidät takaisin vartiolle ja me Selmin kanssa nyljimme karhun.
Saijalla 11.11.2009 Veikko Törmänen (eli Siirto-Veikko)