Olin 19-vuotias. Sovittiin naapurin isännän Sulasalmen Anselmin kanssa, että lähdetään karhunhiihtoon. Tervasimme ja voitelimme sukset valmiiksi. Minulla ei ollut silloin vielä omaa asetta. Sedältä kävin kivääriä lainaan.
Iltasella kun ilma alkoi jäähtyä ja tuli riivannetta lumen päälle lähdimme hiihtelemään Karhutunturia kohti. Latvaselkään tullessa Ansu sanoi, että katotaanpas hyvä honka ja siellä niitä näkyi olevan, oli varaa valita. Löysimmä mieleisen ja kaadoimma sen kirveillä. Tyvipäästä katkaistiin parin metrin mittainen pölkky, jonka nostimme kaadetun hongan päälle. Koivun riu'uista kaadettiin perkkapuut, jotka laitoimme poikkisuunnittain hongan päälle. Ne löimme nauloin päällimmäiseen pölkkyyn kiinni ja latva polkaistiin lumen alle, että pysyi paikoillaan.
Hongan vahvasta oksasta katkaistiin kaksi noin kahdenkymmenen sentin pituista palikkaa, jotka asetettiin honkain väliin, niin että rakoa jäi 5-6 cm. Sitten hakkasimme kaksi hongan mittaisista n. 4 cm:n vahvuista keppiä, jotka laitoimma hongan molemmille puolille ja tuettiin haloilla molemmista päistä. Näin saatiin syöttöpuut eli roitakkeet pysymään honkain välissä tukevasti. Vuoltiin vielä kiehiset, jotka tungimme honkain rakoon, sitten sytytettiin.
Kuusen havuista tehtiin petit. Keitimme kahvit ja iltapalaksi söimme voileipää ja poron kuivaa lihaa. Huokaisimme ja köllähdimme havuvuoteille nukkumaan pimeän ajaksi.
Ansu herätti aikasten aamulla ja sanoi, että yöllä on näimmä vähän kylmennyt. On ihan hyvä riivannekeli. Kun kahvit oli ryypätty ja evästä haukattu lähdimme hiihtämään Lehmilaitumen kurua kohden. Muutaman kilometrin sivakoituamme tulimme kapean jängän reunaan. Ansu tuumasi, että mennään vielä toiselle puolen. Siellä osuimme karhun makuupaikalle. Oli kuitenkin lähtenyt karkuun. Ansu pyysi minun reppuni ja sanoi, että sinä nuoremmaksesi pääset nopeammin hiihtämään perässä, ei ole turhaa painolastia. Hän itse tulee kun kerkiää.
Lähdinpä siitä sitten nuoruuden innolla lykkimään karhun jälkiä seuraten, ne veivät takatunturia kohti. Peto oli noussut sieltä tunturin laelle ja mennyt toista puolta alas kuusikon rajaa seuraten. Siellä alkoikin hanki löysätä.
Vähän matkaa menin perässä kuusikon rajaa ja nousin myös uudestaan tunturiin. Siellä upotti vain kymmenkunta senttiä, sen verran kuitenkin, etten nähnyt sitä. Sitten taas laskeuduin rinnettä alas ja vielä kerran ylös tunturiin. Siellä näin karhun paljakan laidassa. Suksen pohjat olivat vähän jäässä vaan ei siinä joutanut niitä kaapimaan. Oli lähdettävä kiireen vilkkaa hiihtämään toista pajukkoa kohti. Eikä siinä kauaa mennytkään kun sain karhun näkösälle.
Hiihdin ylärinteen puolelle ja sain karhun sopivalle kohdalle. Matkaa oli enää satakunta metriä, tempaisin kiväärin selästä, tähtäsin ja laukaisin. Näin laukauksen osuneen, mutta kuitenkin karhu jatkoi matkaansa. Ammuin vielä toisen kerran ja siihen se toppasi. Lähestyin karhua varovaisesti, ase laukaisuvalmiina. Se näytti siltä kuin olisi juroutunut pää etukäpälien väliin. Ammuin kuitenkin vielä korvalliselle, mutta ei liikahtanutkaan. Kuollut oli.
Kyllähän se tuntui mukavalta, oli ensimmäinen kaatamani karhu. Seisoskelin siinä jonkun aikaa kaveria odotellessani. En alkanut yksin nylkemään. Vanhemmat poromiehet olivat sanoneet karhun olevan ihan erilainen nyljettävä kuin poro. Kylmä kuitenkin alkoi jo tuntua ja oli lähdettävä liikkeelle. Ja tulihan se Ansu sieltä vastaan. Kysyi, että saitkos sen karhun. Oli kuullut ampumista.
Kerroin, että tuollahan se on puolen kilometrin päässä. Nähtyään raadon Ansu tuumasi, että aika tumma on, hyvä talja tulee. Kaatopaikalla ei ollut kuivaa puuta,
että olisi saanut kaatokahvit keitettyä vaan päätettiin nylkeä karhu ensin. Sen jälkeen laskeuduimme tunturista kuusikkoon.
Siellä kaadoimme sopivan kuusen, mikä on hyvä lämmönantaja, mutta paha paukkuja nakkelemaan. Keitimme taas kahvit, söimme ja panimme nukkumaan. Aamulla lähdettiin liikkeelle, kun kahvit oli hörpätty kuivan muonan painikkeeksi.
Ilma oli lauhtunut. Palasimme kaatopaikalle. Lihoja ei voitu ottaa mukaan koska hanki oli löystynyt niin paljon. Ruho peitettiin visusti lumen alle ja korpille pelokkeeksi hakattiin kolmen metrin salko, jonka yläpäähän veistettiin halkaistu rako. Sen päähän veistettiin vielä palikka hahloon ristiksi. Vanhat miehet sanoivat, että näin eivät riutat uskalla tulla lähelle.
Nahka sidottiin repun päälle ja lähdimme hiihtämään kotia kohden. Tarkoitus oli hakea lihat kantavan hangen aikaan. Siihen menikin parisen viikkoa ennen kuin päästiin palaamaan.
Suvi oli kaatanut pelokkeen hangelle ja jäljellä oli vain paljas luuranko. Riutat olivat puhdistaneet.
Tällä kertaa minulla oli koira matkassa. Kantavan kelin vuoksi oli hyvä hiihtää tunturin lakea kohti, etelään päin. Yhtäkkiä koira alkoi haukkua. Luulimme, että siellä on karhunpesä. Likemmäs tultuamme huomasimme käärmeen tulleen paistattamaan päivää sulan kallion päälle. Ansu otti kiväärin ja ampui sen.
Saijalla 10.12.2009 Veikko Törmänen (eli Siirto-Veikko)
