Vuosien myötä tekniikka tuli myös poronhoitoon. Ensin tuli radiopuhelimet v. -63 tai -64, 3 kpl Paliskunnalle. Niitä käytettiin haku hommissa yhteydenpitoon. Ne olivat painavia, patterikäyttöisiä ja hankalia völjätä. Mutta siitä se sitten lähti. Helpotti kuitenkin paljon. Nykyjään jokaisella on oma kännykkä, hakuhommissa helikopteri, mönkijät, moottorikelkat, läppärit ja navigaattorit. Nyt pystyy seuraamaan omalta läppäriltään tokan kulkua.

Moottorikelkat saatiin apuvälineiksi n. -66. Niitä käytettiin vetämään miehiä raitona perässä. Usein oli jopa 6-7 miestä letkassa. Saattoi olla 30 astettakin pakkasta ja matkaa 10-20 km. Silloin paleltiin. Piti vuorata itsensä, jalkansa sanomalehdillä, muovilla tms. Vanhat ukot sanoivat: "jos oravan tappaa, niin sillä jos vuoraa pippelinsä, niin pärjää paremmin".

Porokämpistä

Ennen saatettiin olla 6-7 yötäkin hongalla. Hongan pituus määrättiin miesluvun mukaan: pituutta kirvesvarren verran henkeä kohti honkaa ja tuuma tuntia kohti. Porokämpillä oltiin haku- ja erotusajat. Jos ei ollut kämppää käytössä niin yövyttiin hongalla. Ennen oli tapana ilmoittaa Koillis-Lapissa erotusaika, jopa pariviikkoa ennen. Silloin lähdettiin hakuun ja oletettiin, että parin viikon päästä on porot kasassa ja erotus pystytään järjestämään.

Nykyjään erotuksissa on poroja 60-2000 kappaletta ja aikataulusta sanotaan, että aikaisintaan huomenna. Jos lähtevät tänään hakuun niin ylihuomenna on erotus. Suurimmat erotukset vuosina -63 ja -64 olivat ennen Hietasuvannon maassa , 4800 poroa, kestivät kolmekin päivää.

Lihanosto tai -myyntikin oli ennen erilaista kuin nykyjään. Poromies kiersi aidalla poron kanssa lihanostajien luona ja myi sille, joka tarjosi eniten ja käteen, kauppaa hierottiin viskuttelemalla.

Erotusreissu helmikuun lopulla v. 1962

Eero oli tuolloin kotimiehenä äitinsä kanssa, isä oli porohaussa. Erotuspäivän aamuna nuori Eero oli viemässä tankkia tienlaitaan, josta maitoauto kävi ne noutamassa. Tuli Väisäs-Matin taksi ja he lähtivät Sarasaarta kohti erotukseen. Erotuspäivän jälkeen isä määräsi hänet kiekerötokan vientiin. Itse hän aikoi lähteä kotiin.

Siihen aikaan oli tapana viedä kyläkunnittain (kiekerökunnittain) porot erotuksista sovitulle alueelle, jossa niitä vartioitiin ja keväällä vaatimet sitten otettiin kiinni vasotusta varten. Erotuksissa jokaisella kiekeröporukalla oli omat karsinansa, jonne ne luettiin. Porukoita oli yleensä kaksi tai kolme: saijalaiset, naruskalaiset ja muut: Särkelät, Aatsingit, kirkonkyläläiset . Karsinat oli sijoitettu eri puolille aitaa koska tokatkin vietiin eri suuntiin. Sinä keväänä Eeron porukoille oli sovittu Värriön seutu. Seuraavana päivänä Eero ja muut kuljettivat kiekerötokan, n. 1500 poroa, aidalta Suoltijoen pirtin läheisyyteen ja yöpyivät siellä savottapirtillä. Seuraavana päivänä he siirsivät tokan Tuohivaaraan ja siellä taas yövyttiin savotan saunassa, joka on nykyisin Sarasaaren sauna. Ensi alkuun olivat päivämatkat lyhyitä. Porot olivat ennen matkaa

joutuneet olemaan aidassa kolme yötä eikä niille ollut silloin tapana antaa ruokaa, jotta niillä oli mahdollisuus kaivaa yön pitkän seudun. Kolmantena päivänä he siirtyivät Naruskajärven rantaan ja yöpyivät Kota-Saulissa. Siellä odottivat myös raitomiehen tuomat ajoporot. Seuraavan yön olivat Kaakkurilammen rannan kämpässä, Vinolassa, joka oli hieman vinossa. Sieltä matka jatkui Loivushaaran kämpälle, jossa yövyttiin. Tokan hännillä olivat Eeroja Saijan Ruben. Muut miehet siulasivat, jotta tokka saatiin menemään haluttuun suuntaan. Tokka pääsi välillä ryntäämään takaisin ja miehet joutuivat hiihtämään lähes kilometrin takaisin päin ennen kuin saivat tokan kääntymään. Kämpällä todettiin Rubenin puuttuvan, eikä kuulunut koko yönä. Porukan vanhin Sulasalmen Anselmi antoi Eerolle ja Ylitalon (Jussin) Matille tehtäväksi lähteä etsimään Rubenia. Eero tiesi missä oli hänet viimeksi nähnyt. Anselmi pelkäsi, että "jos vaikka sille on tullut sytänlaaki ja se on nuukahtanut lavun varteen".

Käsky oli, että "jos löytyy niin pitää laittaa kuusen suojaan piiloon ja peitellä oksilla, ettei riutat löyvä". "Tokka viijään Värriölle ja otetaan Ruben takaisin tullessa mukaan ja viijään kyliin". Se oli karmiva homma nuorelle 15-vuotiaalle pojalle.

Ennen kuin pojat ehtivät lähteä, Ruben tuli. Hän oli hairahtunut ryöstökkäitten perässä ja koska ei ollut ennen käynyt tällä kämpällä ja oli pimeä, ei saanut laduista selvää. Oli palannut edelliselle kämpälle ja oli yön siellä. Muita kommelluksia ei sitten sattunut, vaan he pääsivät Värriön pirtille ja tokka jätettiin sinne kahden miehen vartioitavaksi.

Seuraavaksi yövyttiin Kota-Antissa. Siellä oli toinen pienempi porukka yrittämässä Tammelle tullutta sadan - parin sadan poron tokkaa Moivainsokan aitaan. Kota-Antista matka jatkui Värriölle ja sieltä selvittiin päivässä. Kota-Anttiin palattuamme, Kota-Bertta kertoi Väinön soittaneen ja kertoneen, että jatkokoulu oli jo alkanut Lakijängän koululla.